Siirry suoraan sisältöön

14.1.2019 10:30

Kannaksen lukio esittää: Adalmiinan helmi

Kannaksen lukion toteuttama ja lukiolaisten tähdittämä ensi-ilta on torstaina  31.1.2019.

​Adalmiinan helmi on Zacharias Topeliuksen kirjoittama ja Anna Krogeruksen dramatisoima satu tytöstä, joka syntyy prinsessaksi yltäkylläisyyden keskelle. Hän saa haltiattarelta lahjan, upean helmen, joka tekee hänet kauniimmaksi, älykkäämmäksi ja rikkaammaksi joka päivä. Elämä linnan muurien sisäpuolella tekee silti tytön levottomaksi ja itsekkääksi.  

Portti. Ja muuri. On kuin minun sisällänikin kohoaisi muuri, läpitunkematon muuri, joka erottaa minut kaikista muista ihmisistä.  

Lopulta Adalmiina päättää karata ja ottaa kohtalon omiin käsiinsä.  

Adalmiinan helmi on tarina itsekkyydestä, itsenäisyydestä ja isoksi kasvamisesta. Näytelmä on suunnattu lapsille, mutta on sopiva kaikenikäisille.  

Esiintyjinä toimivat Kannaksen lukion opiskelijat.  

Ensi-ilta on torstaina  31.1.2019 klo 18.30, Lahden kaupunginteatteri, Aino-näyttämö

OHJAUS Ninni Parviainen (teatteriopintojen opettaja)
MUSIIKKI Erja Könönen (musiikin opettaja)
LAVASTUS Leena Valtonen (kuvataiteen opettaja)
PUVUT Hanna Kaitila (vaatesuunnittelun opettaja)

LIPUT 15 € teatterin lippukassalta tai netistä lippu.fi

Lisätiedot
Kannaksen lukio
Lahden kaupunginteatteri