Siirry suoraan sisältöön

5.9.2016 20:10

Kaupunginvaltuuston kokous 5.9.2016

Kaupunginvaltuusto 5.9.2016

Pöytäkirjan tarkastajien valinta
Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin valtuutetut Kaarina Kaikkonen ja Marjo Jokinen.

Muistosanat edesmenneelle käräjätuomari, valtuutettu Pentti E. Rantaselle
Puheenjohtaja piti muistopuheen käräjätuomari, valtuutettu Pentti E. Rantasen poismenon johdosta. Valtuusto kunnioitti Pentti E. Rantasen muistoa hiljaisella hetkellä.


Kaupunginvaltuusto päätti asiat esityslistan mukaisesti.

Kokouksessa jätettiin seuraava valtuustoaloite ja valtuustokysymys:

86 § Valtuutettu Onerva Vartiaisen ym. valtuustoaloite

Lahden kouluverkkoa tarkasteltaessa selvitetään Nastolan tekniikkalukion mahdollisuus toimia tekniikka- ja liiketalouslukiona, jonka opetussuunnitelmassa erityisesti huomioidaan kestävä talous ja ympäristö. Esimerkiksi kiertotalous avaa uudentyyppisiä yritystoimintamahdollisuuksia tulevaisuudessa.


87 § Vasemmistoliiton Lahden valtuustoryhmän valtuustokysymys

Miten Lahti aikoo jatkossa toimia terveyskeskusten lakisääteisten sairauden hoitoon tarvittavien lääkärintodistusten maksuttomuuden toteuttamiseksi lain tarkoittamalla tavalla.