Siirry suoraan sisältöön

11.1.2016 0:00

Kirjastoautolle etsitään nimeä

Entisen Nastolan kunnan alueella palvelevalla kirjastoautolla ei ole vielä nimeä.  Lahden toisen kirjastoauton nimi on Pegasos, ja nyt etsitään nimiehdotuksia Pegasoksen työparille.

Vuoden 2016 alusta lähtien Lahden kaupunginkirjastolla on taas kaksi kirjastoautoa. Lahden toisen kirjastoauton nimi on Pegasos. Pegasos sai aikanaan nimensä nimikilpailun avulla. Nyt kirjasto pyytää asiakkailta hyviä nimiehdotuksia Pegasoksen työparille.

Entisen Nastolan kunnan alueella palvelevalla autolla ei ole ennestään nimeä. Auto on otettu käyttöön vuonna 2005 ja sen asiakkaita ovat koulut, päiväkodit, palvelutalot ja yksityisasiakkaat. Auto ajaa viitenä päivänä viikossa yhdessä vuorossa.

Kilpailuun voi osallistua kaikissa Lahden kirjastoissa tai kirjaston verkkosivuilla osoitteessa lastukirjastot.fi. Osallistumisaikaa kilpailuun on 31.1. asti ja paras nimiehdotus palkitaan.

 

Lisätietoja

Sanna Kuosa 
vastaava kirjastonhoitaja
050 398 5961