Siirry suoraan sisältöön

8.9.2016 14:30

Kunnat päättävät Ladecin jatkorahoituksesta

Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy:n rahoittajakunnat Lahti, Hollola ja Orimattila ovat neuvotelleet tarkistuksen kehitysyhtiön rahoittajasopimukseen. Ladecin rahoitusosuutta pienennetään kahden seuraavan vuoden aikana yhteensä noin 12 prosenttia.

Kunnat sitoutuvat Ladecin rahoitukseen ja tähtäävät pitkäjänteiseen elinkeinotoimintaan, samalla Lahti, Hollola ja Orimattila haluavat tehostaa omaa aktiivisuuttaan elinkeinotoiminnassa.

Lahden kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta pitää myönteisenä, että kaikki kolme kuntaa pitävät kaupunkiseudun yhteistä elinkeinotoimintaa tärkeänä myös tulevaisuudessa. Neuvotteluissa kunnat ovat myös sopineet seuraavansa yhteistä kehitysyhtiötä säännöllisesti. Yhtiön kanssa käydään vuosittain neuvottelut toiminnan painopisteistä.

Rahoitusosuuden lasku toteutetaan porrastetusti, jotta Ladecin toiminta ehditään sopeuttaa muutokseen.

Esitys toistaiseksi voimassa olevan rahoittajasopimuksen tarkistamiseksi käsitellään Lahden kaupunginhallituksen konserni- ja tilajaostossa ensi maanantaina. Lahden kaupungin osalta rahoitusosuuden lasku vuoteen 2017 on noin 260 000 euroa.

Lisätietoja:
Jyrki Myllyvirta, kaupunginjohtaja, p. 050 63 895