17.8.2016 11:15

Auta Rakokiven palvelu- ja liikekeskuksen kaavoituksessa – vastaa verkkokyselyyn

Uudenkylän Rakokiven liike- ja palvelukeskuksen alueelle on tekeillä asemakaavan muutos. Alueen kehittämiseen voi osallistua vastaamalla 17.8.–11.9. välisenä aikana karttakyselyyn, jolla selvitetään Rakokiveen liittyviä parannuskohteita ja toiveita.

Kyselyssä pyydetään merkitsemään kartalle nykyiseen ympäristöön liittyviä vahvuuksia ja heikkouksia sekä parannusehdotuksia. Kommentteja ja ideoita toivotaan erityisesti Rakokiven alueen asukkailta, maanomistajilta ja yrittäjiltä. Kyselyyn vastaaminen vie noin 5–15 minuuttia.

Kyselyn toteuttaa Lahden kaupungin maankäyttö ja aluehankkeet -yksikkö. Saatuja ideoita ja palautteita hyödynnetään Rakokiven palvelu- ja liikekeskuksen kaavoituksessa. Alueelle laaditaan kaavaluonnoksia syksyn 2016 aikana.

Kaavatyön tavoitteena on mahdollistaa Rakokiven kaupallisten palvelujen kehittäminen, hyvä saavutettavuus ja asumisen lisääminen. Lisäksi halutaan parantaa liikkumista alueella sekä luoda viihtyisä ja omaleimainen alue siellä asuville ja asioiville. Aluetta kehitetään yhteistyössä elinkeinoelämän edustajien ja kiinteistönomistajien kanssa.

Rakokivi-karttakysely