18.5.2016 15:50

Lahden Talot haluaa vähentää kiinteistöjensä hiilidioksidipäästöjä

Yhtiö on ottanut käyttöön energiahallintaohjelmiston, joka seuraa kiinteistöjen sähkön, lämmön ja veden kulutusta tuntitasolla ja eri jätelajien määrää tonneina vuodessa.

– Jotta päästöjä voidaan alkaa seurata ja vähentää, on ensin selvitettävä niiden nykytaso. Uuden järjestelmän avulla se on mahdollista, sanoo Lahden Talojen isännöintipäällikkö Matti Koskinen.

Energiahallintapalvelu toimii pilvessä. Jo nyt Lahden Talot saa palvelusta sähkön ja lämmön kulutuksen tuntitasoisena tietona. Syksyyn mennessä yhtiö alkaa saada myös reaaliaikaiset ja kiinteistökohtaiset vedenkulutustiedot.

Mittaamisen mahdollistavat uudet kehittyneet tietoliikenneyhteydet, Nuuka Solutions oy:n kehittämä energiahallintaohjelmisto ja uudet sähköiset päävesimittarit, joiden vaihtamisesta on sovittu Lahti Aqua oy:n kanssa. Uusi teknologia muun muassa mahdollistaa Lahti Aqualle kiinteistöjen päävesimittareiden etäluennan ja siirtymisen kulutuksen arviolaskutuksesta reaaliaikaiseen laskutukseen. Lahden Talojen asukkaiden elämään uusi mittaustekniikka ei vaikuta mitenkään.

Etäluenta Suomessa vielä harvinaista

Lahden Talot on toimialansa puolesta kiinnostunut asumisen aiheuttamista hiilidioksidipäästöistä. Päästöjen vähentäminen perustuu myös yhtiön strategiaan ja Lahden kaupungin linjauksiin.

– Lahden Taloissa veden kulutus on jo vähentynyt. Yhtiön toimien lisäksi kiitos siitä kuuluu asukkaille. Veden ja energian kulutusta on kuitenkin edelleen tarve vähentää, ja jätteiden lajittelua tehostaa Matti Koskinen sanoo.

Veden kulutuksen mittaaminen ja seuranta ovat Lahden Talojen ja Lahti Aquan yhteishanke. Suomessa vesilaitokset eivät vielä yleisesti ole siirtyneet etäluentaan, mutta Lahti Aquan toimitusjohtaja Martti Lipponen uskoo etäluennan olevan myös vesilaitosten tulevaisuutta ja osa niiden asiakasyhteistyön kehittämistä.

– Lahden Talojen kiinteistöt ovat Lahdessa ensimmäinen iso asumiskohde, jonka vesimittarit siirtyvät etäluentaan, Martti Lipponen sanoo.

Nuuka Solutionsin toimitusjohtaja Mikko Maja on ylpeä siitä, että yhtiö valittiin Lahden Talojen järjestelmän toimittajaksi.

– Lahden Talojen projekti ottaa digitalisaation tuomat mahdollisuudet käyttöön myös energianhallinnassa. Digitalisoitu toimintamalli myös kytkee sidosryhmiä yhteen, sillä tietoa voidaan hyödyntää esimerkiksi Lahti Aquan käyttöön.

 

Lisätietoja

isännöintipäällikkö Matti Koskinen
Lahden Talot, puh. 03 851 5731