Siirry suoraan sisältöön

25.3.2019 9:45

Lahti mukana I love muovi -kampanjassa

Lahden kaupunki kilpailee huhtikuussa parhaan pakkausmuovin kierrättäjän tittelistä.  Kilpailu on osa YIen I love muovi – lajittelu on ratkaisu -kampanjaa, joka auttaa ja rohkaisee aloittamaan pakkausmuovin lajittelun.

Kilpailussa ovat mukana myös Tampere, Vaasa, Joensuu ja Oulu. Voittajakaupunki selviää Ylen suorassa lähetyksessä lauantaina 4.5.

I love muovi on yhteisöllinen kampanja, joka avaa muovin lajittelua ja tekee siitä yksinkertaista ja hauskaa. Kampanjakiertue pysähtyy Lahden torilla keskiviikkona 10.4. kello 16-18, jolloin kaupunkilaiset voivat tuoda muovijätettä torilla sijaitsevaan keräyspisteeseen. 200 ensimmäistä muovin tuojaa saa palkinnoksi lajitteluämpärin.

Päijät-Hämeen jätehuolto ja kaupungin ympäristöneuvonta ovat tapahtumassa kertomassa jätteiden lajittelusta, lisäksi torilla voi tutustua Lassila & Tikanojan ja Remeon jäteautoihin. Lahden toritapahtumassa vierailevat myös Pikku Kakkosesta tutut hahmot Maltti ja Valtti.

Lahdessa kampanjan keräysastioihin toimitettu muovi viedään punnittavaksi, eniten muovia suhteessa asukaslukuun kerännyt kaupunki voittaa Parhaan lajittelijan tittelin.

Ympäristökasvatuskampanja päiväkodeissa

Osana I love muovi -kampanjaa Lahdessa järjestetään myös ympäristökasvatustempaus, jossa pakkausmuovia kerätään päiväkodeissa ja kouluissa. Mukana on kymmenen päiväkotia ja koulua eri puolilta kaupunkia. Samalla käydään läpi kierrätykseen liittyviä teemoja, sillä muovin lajittelunatiivit kasvavat Suomessa nyt.

– Lapset oppivat nopeasti erottamaan erilaiset materiaalit ja tietävät, miten ne pitää lajitella. Lapset vievät tiedon myös koteihinsa, toteaa ympäristöneuvontapäällikkö Päivi Sieppi.

Muovin lajittelu ei ole monimutkaista, yksittäisten ihmisten pienistä lajitteluteoista syntyy suuri yhteisvaikutus. I love muovi -kampanjan asiantuntija-apuna ovat mm. Suomen ympäristökeskus SYKE, Ympäristöministeriö, Luonnonvarakeskus LUKE, Teknologian tutkimuskeskus VTT, Ympäristömerkki, Muoviteollisuus ry, Suomen Kiertovoima Ry, Rinki Oy, Itä-Suomen yliopisto ja Suomen Uusiomuovi Oy. Lue lisää kampanjasta Ylen sivuilta: yle.fi/ilovemuovi

Lisätietoja:
kestävän kehityksen koordinaattori Eira Rosberg-Airaksinen p. 044 416 3499

ympäristöneuvontapäällikkö Päivi Sieppi, p. 050 559 4090