Siirry suoraan sisältöön

Luistelukentät pois käytöstä

Kaikki jäädytetyt luistelukentät ovat toistaiseksi pois käytöstä (tilannetieto 10.2.20)
Kuvassa pelataan jääkiekkoa Radiomäen kentällä.


Aiemmin luistelukuntoon oli saatu kunnostettua seuraavat kentät: Sepänniemi, Kisapuisto, Kankola, Mukkula, Nastolan urheilukeskus, Radiomäki, Erstan koulun kaukalo ja Kukkasen koulun kenttä sekä jäädytettävinä olivat seuraavat kentät: Kivimaa, Kirkonkylän koulu, Karisto, Kasakkamäen koulu, Nikkilä ja Renkomäki. 

Hiihtämään

Hiihtämään Lahdessa pääsee ensilumenladulla niin vapaalla kuin perinteisellä tyylillä. Ensilumen ladun jatkeena olevalla reitillä pääsee toistaiseksi hiihtämään vapaalla tyylillä.

Myös Nastolan urheilukeskuksen kentällä on hiihtokelit.  

Lahden Urheilukeskuksen Stadionin kenttätaso on suljettu lumetuksen takia torstain ja perjantain. Lumetuksen aikana Stadionin alueella ei saa liikkua, jotta lumetustyö saadaan turvallisesti tehtyä. Lumetusta tehdään myös muuten laajalla alueella, joten hiihtäjien on varottava lumetusalueilla olevia lumitykkejä. Niiden läheisyydessä liikkuminen on ehdottomasti  kielletty.  

Seuraa jääkenttien, kaukaloiden ja leikkialuekenttien jäätilannetta sekä latutilannetta liikuntapalvelujen sivuilta.

 

Lisätiedot
Lahden liikuntapalvelut
liikuntapalvelupäällikkö Markku Ahokas, p. 044 416 3629 

Jää- ja luistelukentät
liikuntapaikkamestari Harri Uurainen, p. 050 559 4282

liikuntapalveluvastaavat Jari Unelius, p. 040 702 9236 ja Jari Puikkonen, p. 050 559 4152  

Ladut
liikuntapaikkamestari Arto Manninen, p. 044 716 1581