Siirry suoraan sisältöön

19.3.2019 15:40

Myllypohjan koulukiinteistössä toimiminen edellyttää käyttöä turvaavia toimenpiteitä

Lahden Tilakeskus selvittää yhdessä terveysvalvontaviranomaisen kanssa korjaustoimenpiteitä, joilla koulukiinteistön käyttö turvataan perusparannuksen aloittamiseen eli vuoteen 2021 asti. Tulevista toimista tiedotetaan lisää niiden varmistuttua.

Myllypohjan koululla on koettu sisäilmaan liittyvää oireita. Henkilöstön ja rehtorin aloitteesta koululle on alkuvuodesta 2019 perustettu oma sisäilmaryhmä. Sisäilmaryhmä on mukana ratkaisemassa tilannetta yhteistyössä eri toimijoiden kanssa.  

Kaupungin ympäristöterveys terveydensuojeluviranomaisena on arvioinut tiloja ja olosuhteita tämänhetkisen tilanteen sekä aiemmin palveluverkkoselvitystyön yhteydessä koululle teetetyn kattavan korjaustarveselvityksen perusteella. Korjaustarveselvityksessä kiinteistö on todettu laajaa peruskorjausta vaativaksi. 

Terveysvalvonnan arvion perusteella tilojen käytöstä voi aiheutua terveyshaittaa ja kiinteistön omistajan tulee ryhtyä toimenpiteisiin terveyshaittojen syntymisen ehkäisemiseksi. Tiloihin ei ole asetettu käyttörajoitteita.  

Tilakeskus selvittää yhteistyössä terveysvalvontaviranomaisen kanssa koululle tehtäviä käyttöä turvaavista toimenpiteitä. Toimenpiteiden avulla on tarkoitus turvata koulun toiminta koulukiinteistössä siihen asti, kunnes toiminta siirretään väistötiloihin perusparannuksen ja laajennuksen ajaksi.  

Myllypohjan koulun perusparannus ja laajennusinvestointi on tämän vuoden kaupungin talousarviossa vuosina 2021 - 2024.  

Myllypohjan peruskoulu on alakoulun 1 - 6 luokkien koulu. Oppilaita koulussa on hieman yli 300.  

Lisätietoja

 - rakennuksen korjaustarveselvitystä ja käyttöä turvaavia toimenpiteitä koskevissa asioissa
Lahden Tilakeskus
Jouni Arola, kiinteistöpäällikkö, puh. 050 559 4227
 - koulun toimintaan liittyvissä asioissa
Sivistyksen palvelualue, perusopetuspalvelut
rehtori Reetta Ahokas, puh. 050 518 0292