Siirry suoraan sisältöön

18.1.2019 9:05

Teknisen ja ympäristölautakunnan kokous 22.1.2019

Asialistalla on muun muassa käyttösuunnitelman hyväksyminen vuodelle 2019. Käyttösuunnitelma sisältää kaavoituksen työohjelman ja keskeiset kunnallistekniikan työkohteet.

​Tänä vuonna rakennetaan muun muassa älykäs pyörätie Apilakadulta matkakeskukseen. Rakentamisen kustannuksista vastaa CitiCAP-hankke, jossa suunnitellaan ja toteutetaan asukkaan päästökauppa ensimmäisenä kaupunkina maailmassa. Päästökauppaa käydään mobiilisovelluksella, joka perustuu liikkumismuodon tunnistukseen.

Nastolan Ruuhijärvelle valmistui viime syksynä asukkaiden toivoma ulkokuntoilulaitealue. Tänä vuonna alueelle rakennetaan pieni kenttä ja ympäristö siistitään.

Lahden suosituimman uimarannan, Möysän uimarannan huoltorakennus valmistui viime syksynä, ja se otetaan käyttöön tänä vuonna. Kalusteiden uusiminen ja ympäristön viimeistely alkaa syksyllä uimakauden jälkeen. Puistosuunnitelman toteutus jakautuu usealle vuodelle.

Keskustan liikennejärjestelyistä laajempi suunnitelma

Syksyllä julkisuudessa esillä ollutta Vesijärvenkadun kokeilua ei ole tarkoitus toteuttaa tänä vuonna, vaan sen suunnittelu kytketään osaksi keskustan liikennejärjestelmäsuunnitelmaa ja ratkaistaan osana liikennejärjestelmän kokonaisuutta.

Käyttösuunnitelmassa on mukana liikkumisen kärkihanke, joka on yksi kaupungin viidestä strategisesta kärkihankkeesta. Liikennejärjestelmän suunnittelu toteutetaan osana liikkumisen kärkihanketta.

Liikennejärjestelmäsuunnitelma vastaa strategisiin tavoitteisiin

Tällä hetkellä voimassa oleva keskustan liikenneverkkopäätös on vuodelta 2015. Sen tavoitevuosi on 2020, eikä siinä ole huomioitu eteläisen kehätien vaikutusta.

Kaupunki tarvitsee uuden suunnitelman, joka ottaa huomioon kaikki kaupungin strategiset tavoitteet sekä sen, että kehätie tulee valmistuessaan vuonna 2020–2021 muuttamaan laajasti Lahden alueen liikenteen suuntautumista. Uuden suunnitelman tavoitevuosi on 2030.

Myös joukkoliikenteen runkolinjauudistus tuo tarpeen tarkastella uudelleen joukkoliikennereittejä keskustassa.

Esityslista