10.10.2016 14:50

Tiirismaan koulu mukana DOKKINO-elokuvaverstaassa

Tiirismaan koulun elokuvaverstaassa tehdään kaksi neljän minuutin mittaista dokumenttielokuvaa.

​Tiirismaan peruskoulun 9b-luokka osallistuu valtakunnalliseen DOKKINO: Yhdessä! -dokumenttielokuvaprojektiin.  DOKKINO- elokuvaverstaat ovat osa Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmistoa.

Elokuvaverstaita järjestetään vuoden 2016 aikana 18 paikkakunnalla ympäri Suomen. DOKKINO luotaa sitä, "mikä tässä ajassa ja maassa on erityisen tärkeää, ongelmallista tai erityisen suomalaista."

Ohjaaja Mikko Toiviainen tulee 13. - 14.10.2016 vetämään Tiirismaan koululle elokuvaverstaan, jossa on tarkoitus valmistua kaksi neljän minuutin mittaista dokumenttielokuvaa. Yhdessä-teemaa käsittelevät elokuvat esitetään DOKKINO-juhlanäytöksissä vuonna 2017. Elokuvat julkaistaan myös DOKKINOn verkkosivuilla sekä DOKKINOn Youtube-kanavalla.

DOKKINO on DocPointin järjestämä valtakunnallinen tapahtuma, joka kiertää vuosittain ympäri Suomea. DOKKINO-elokuvat ovat nuorille suunnattuja lyhytdokumentteja, jotka on koottu vuosittain vaihtuvan teeman ympärille näytöskokonaisuuksiksi. Sarjoja on kaksi: alakoululaisille ja yläkoululaisille on omat sarjansa.

DOKKINO pyrkii tarjoamaan lapsille ja nuorille elokuvia, joita heillä ei muuten olisi mahdollista nähdä. DOKKINO tuottaa ja tarjoaa opetusmateriaalia koulujen antaman mediakasvatusopetuksen apuvälineiksi. Opetusmateriaalin avulla elokuvia voi käsitellä koululuokassa elokuvanäytöksen jälkeen.

Lisätietoja
Lahden kaupungin sivistystoimiala, perusopetuspalvelut
Tiirismaan koulu
Mirja Kuha-Äärimaa, äidinkielen ja ilmaisutaidon opettaja, puh. 044 416 2579 
Taina Laakkonen, kuvataiteen opettaja, puh. 050 559 7838

DOKKINO-elokuvaverstaaseen voi tutusta linkistä http://docpoint.info/dokkino/