Siirry suoraan sisältöön

21.12.2018 13:55

Työttömyysaste Lahdessa marraskuussa 12,7 %

Lahden työttömyysaste oli vuoden 2018 marraskuun lopussa 12,7 %, 2,1 prosenttiyksikköä alempi kuin vuosi sitten. Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston mukainen koko maan työttömyysaste oli marraskuussa 8,7 %. Työttömiä työnhakijoita oli Lahdessa marraskuussa 7 211, 1 143 henkilöä vähemmän kuin vuosi sitten.
http://sisalto-tuotanto.lahti.fi/AjankohtaistaSite/UutisetSite/PublishingImages/niemicampus_kalustemuotoilijat-3.jpg

Alle 25-vuotiaita työttömiä oli 992 henkilöä, 74 henkilöä vähemmän kuin vuosi sitten. Yli vuoden yhtäjaksoisesti työttöminä olleita oli 2 505, 720 henkilöä vähemmän kuin vuotta aiemmin. Uusia avoimia työpaikkoja oli Lahdessa marraskuun lopussa 1 078 kappaletta, 40 työpaikkaa enemmän kuin vuosi sitten.

Suurimpien kaupunkien työttömyysaste oli vuoden 2018 marraskuun lopussa korkein Joensuussa ja Lahdessa (12,7 %), matalin Espoossa, 7,4 %. Vuoden aikana työttömyysaste on laskenut eniten Tampereella, -3,4 prosenttiyksikköä, Lahdessa laskua oli –2,7 prosenttiyksikköä. Vuoden alusta työttömyysaste on alentunut myös eniten Tampereella - 4,3 prosenttiyksikköä, Lahdessa laskua oli 3,2 prosenttiyksikköä.

Työttömien määrä on vähentynyt vuoden (marraskuu 2017-2018) aikana eniten Helsingissä, 4 056 henkilöllä sekä Tampereella, 3 741 henkilöllä, Lahdessa vähennystä oli 1 143 henkilöä. Nuorisotyöttömien määrä on vähentynyt selvästi eniten Tampereella yli 765 henkilöllä, Lahdessa laskua oli 74 henkilöä vuoden aikana. Pitkäaikaistyöttömien määrä väheni vuoden aikana eniten Helsingissä, noin 2 500 henkilöllä sekä Tampereella, 2 322 henkilöllä. Lahdessa pitkäaikaistyöttömien määrä väheni 720 henkilöllä vuoden aikana.

Vuoden 2018 marraskuun lopussa Lahdessa oli työttömänä 7 211 henkilöä, 1143 henkilöä vähemmän kuin vuosi sitten ja 1 828 henkilöä vähemmän kuin kaksi vuotta sitten. Vuoden 2012 marraskuuhun verrattuna työttömiä on 478 henkilöä (-6 %) vähemmän.

Vuoden 2018 marraskuun lopussa nuorisotyöttömiä oli 992 henkilöä, 74 henkilöä vähemmän kuin vuosi sitten ja 136 henkilöä vähemmän kuin kaksi vuotta sitten. Vuoden 2012 marraskuuhun verrattuna alle 25-vuotiaita työttömiä oli 15 henkilöä (-1 %) vähemmän.

Pitkäaikaistyöttömiä oli vuoden 2018 marraskuun lopussa 2 506, 720 henkilöä vähemmän kuin vuosi sitten ja 1 407 henkilöä vähemmän kuin kaksi vuotta sitten. Vuoden 2012 marraskuuhun verrattuna pitkäaikaistyöttömiä oli 303 henkilöä (14 %) enemmän.


Linkki julkaisuun

Muut julkaisut


Yhteystiedot

tutkija Pauli Mero 
pauli.mero@lahti.fi
p. 050 398 5435