Siirry suoraan sisältöön

9.1.2019 16:00

Varhaiskasvatukseen, eskariin, ekaluokalle, kielivalinnat, painotettuun

Vuoden alku on peruskouluissa, esiopetuksessa ja varhaiskasvatuksessa ilmoittautumisten ja hakujen aikaa.
http://sisalto-tuotanto.lahti.fi/AjankohtaistaSite/UutisetSite/PublishingImages/Ekaluokalle%2C%20eskariin%2C%20varhaiskasvatukseen_renkomaen_koulu-6.jpg

​Tulevien ekaluokkalaisten tulee ilmoittautua torstaihin 24. tammikuuta mennessä ensisijaisesti sähköisesti Wilma -järjestelmän kautta. Yli 1200 tulevan ekaluokkalaisen kotiin on lähetetty koulutulokaspostia ja hakuohjeet. Viime vuosina keskimäärin 85 % on ilmoittautunut kouluun sähköisesti. 

Elokuussa 2019 vapautuvia päivähoitopaikkoja sekä esiopetukseen haetaan myös sähköisesti 24.tammikuuta mennessä. Huoltajan on huolehdittava siitä, että oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä vuonna lapsi osallistuu esiopetukseen tai muuhun esiopetuksen tavoitteet saavuttavaan toimintaan. Päivähoitopaikkoja haetaan tarvittaessa edelleen pitkin vuotta.

A1-kielivalinta ja hakeminen painotettuun opetukseen

Tammikuun alkuun ajoittuvat myös nykyisten 2.-luokkalaisten A1-kielivalinnat sekä mahdollinen hakeminen 3. luokan painotettuun opetukseen. Lisäksi 6.-luokkalaiset hakevat yläkouluun 7. luokalle ja halutessaan painotettuun opetukseen.

Nykyiset ykkös- ja kakkosluokkalaiset aloittavat ensimmäisen vieraan A1-kielen opiskelun 3. luokalla. A1-kieleksi he voivat valita englannin, ranskan, ruotsin, saksan ja venäjän. Muun kuin englannin kielen valinneet voivat aloittaa vapaaehtoisen englannin kielen opiskelun A2-kielenä 4. luokalta. Kieliryhmiä perustetaan, mikäli kielen valitsee vähintään 12 oppilasta.

Elokuusta 2019 alkaen ensimmäisen vieraan A1-kielen opiskelun alkaa jo 1. luokalla. Lahdessa kaikkien tulevien ekaluokkalaisten A1-kieli on englanti. Oppilaat voivat halutessaan aloittaa 3. luokalla vapaaehtoisen toisen vieraan A2-kielen opiskelun. Vaihtoehtoina heillä tulee olemaan ranska, ruotsi, saksa, venäjä, espanja ja kiina.

Lahdessa on myös ruotsin- ja englanninkielinen kielipolku eskarista yläkouluun.

Painotettuun opetukseen

Lahden kaupungin kouluissa on mahdollista hakea 3. luokalle käsityön, liikunnan, luonnontieteen ja matematiikan tai musiikin painotettuun opetukseen.

Tuleva 7.-luokkalainen voi halutessaan hakea kuvataiteen, käsityön, liikunnan ja urheilun, luonnontieteen ja matematiikan, luovan työskentelyn, musiikin tai viestintätaidon painotettuun opetukseen.

Painotetun opetuksen opetusryhmä perustetaan, mikäli painotetun opetuksen ryhmään on vähintään 16 valintakriteerit täyttävää hakijaa. Kaikkiin painotettuihin oppiaineisiin järjestetään soveltuvuuskokeet viikoilla 5-6, jonne kutsutaan erillisellä sähköpostiviestillä.

Sähköisesti haetaan

● varhaiskasvatukseen, esiopetukseen ja ekaluokalle 24.1.2019 mennessä
● A1-kielivalinta ja painotettuun opetukseen 3. luokalle sekä hakeminen 7. luokalle ja mahdollisesti painotettuun opetukseen 11. - 21.1.2019 klo 15 mennessä
● koululaisten iltapäivätoimintaan 5. - 26.4.2019 klo 15 mennessä

Perusopetus
Varhaiskasvatus

Lisätietoja

 Varhaiskasvatuspalvelut

  • päivähoitojohtaja Mika Harju, puh. 050 559 7901
  • palvelupäällikkö Suvi Ruusunen, puh. 044 769 8639

Perusopetuspalvelut 

  • opetuksen palvelupäällikkö Johanna Saastamoinen, puh. 044 416 3159
  • vastuualuejohtaja Lassi Kilponen, puh. 044 716 1328

- Kielivalinnoista lisätietoja saa kaikista kouluista sekä ranskan, ruotsin, saksan ja venäjän osalta niitä tarjoavien koulujen rehtoreilta
- Painotetusta opetuksesta lisätietoja antavat painotettua opetusta tarjoavien koulujen rehtorit