Siirry suoraan sisältöön

29.1.2019 11:00

​Vuoden 2018 aikana 429 uutta lahtelaista

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan Lahden väkiluku oli vuoden 2018 joulukuun lopussa 120 002. Väestön määrä vähentyi kuukauden aikana 9 henkilöllä.
http://sisalto-tuotanto.lahti.fi/AjankohtaistaSite/UutisetSite/PublishingImages/ymparistokasvatus_kanervanpk-10.jpg

Vuonna 2018 Lahden väestömäärä kasvoi 429 asukkaalla. Joulukuun 2018 aikana syntyneitä oli 27 henkilöä vähemmän kuin kuolleita. Elävänä syntyneitä oli 74 henkilöä ja kuolleita oli 101 henkilöä. Vuoden 2017 alusta Lahden väkiluku on kasvanut 550 henkilöllä.

Joulukuussa 2018 kuntien välinen tulomuutto toi Lahteen 450 henkilöä. Samalla lähtömuuttajia oli 461 henkilöä. Lahden nettomaassamuutto oli siis tappiollinen, 11 henkilöä. Vuonna 2018 kuntien välinen muuttoliike on lisännyt väkilukua 275 henkilöllä, mutta nettomuutto on kokonaisuudessaan lievässä laskussa (Kuva 1).


Maahanmuuttajia joulukuussa 2018 oli 34 henkilöä ja maastamuuttajia 5 henkilöä eli nettomaahanmuutto oli joulukuussa 29 henkilöä. Vuonna 2018 maahanmuutto on lisännyt Lahden väestömäärää 344 henkilöllä. 


Lähde: Tilastokeskus. 


Aikaisemmat tilastojulkaisut


Lisätietoja: 

suunnittelija Katja Karevaara
katja.karevaara@lahti.fi
p. 044 482 6233