Kaupunkiympäristölautakunta päätti 20.10.2021 (§ 53) hakemuksen mukaisen ranta-asemakaavan R31, Seesta, Kalliojärven Ahtialanhaara, vireilletulosta ja kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman asettamisesta yleisesti nähtäville. Lisäksi kaupunkiympäristölautakunta päätti kaavan laatijasta.
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on nähtävänä koko kaavatyön ajan tämän sivun lisäksi Lahden Palvelutorin Lahti-Pisteessä ja pääkirjastossa sekä Nastolan ja Ahtialan kirjastoissa.
Palautteen antaminen osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta
Kaavatyön osallisia ovat alueen maanomistajat ja ne, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa, sekä viranomaiset ja yhteisöt, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään. Osalliset voivat antaa osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta palautetta olemalla yhteydessä kaavan laatijaan.