Hyppää sisältöön

Kankaankadun latupohjan rakennussuunnitelma

Nykyistä, Tapanilaan johtavaa ulkoilureittiä on tarve leventää alle 100 metrin matkalla. Levennystarve sijoittuu Kankaankadusta noin 150 metriä länteen, Tapanilan hiihtomajan suuntaan johtavalla reitillä. Suunnittelun tavoitteena on mahdollistaa reitille talvisin ajettavan latupohjan leventäminen jyrkässä maastonkohdassa siten, että eri suuntiin hiihtävien kohtaaminen on turvallista. Samalla uusitaan kohdassa sijaitseva kaide.

Sijainti kartalla

Ohita upotus

Puistosuunnittelun eteneminen ja toteuttaminen

  • Puiston suunnittelu tehdään vuoden 2022 aikana. Asukkaita tiedotetaan suunnittelun etenemisestä.

  • Työn laajuudesta ja tarpeesta riippuen suunnittelutyöstä järjestetään kaikille avoin yleisötilaisuus.

    Suunnitelmaluonnoksen valmistuttua se asetetaan nähtäville. Nähtävilläolosta tiedotetaan asukkaita lehti-ilmoituksella ja kirjeellä sekä kaupungin nettisivuilla.

    Puistosuunnitelma ja katusuunnitelmat ovat julkisesti nähtävänä 2 viikon ajan (14 vrk) pdf-muodossa Nähtävillä olevat suunnitelmat -sivulla.  Lisäksi suunnitelmat ovat paperikopioina nähtävänä Lahti-Pisteessä, Palvelutorilla (Aleksanterinkatu 18).

    Muistutus

    Suunnitelmasta voidaan jättää muistutus sen nähtävilläoloaikana. Muistutukset on tehtävä kirjallisesti, jotka toimitetaan nähtävilläoloajan aikana Lahti-Pisteeseen, tai sähköisesti lähettämälle ne kirjaamoon, kirjaamo@lahti.fi.  Muistutuksen yhteydessä mainittava viitteenä asianumero 4877/2022 (Tapanilanpuisto). Muistutukset voi myös toimittaa  Lahti-Pisteeseen tai postittaa osoitteella Kaupunkiympäristölautakunta, Lahti-Piste, Aleksanterinkatu 18, 15140 Lahti.

    Nähtäville asetettu aineisto

  • Suunnitelmasta annettu palaute ja suunnitelmaluonnos tarkistetaan. Tarvittavat muutokset tehdään suunnitelmiin.

  • Suunnitelma on hyväksytty viranhaltijapäätöksellä 15.11.2022 (§32)

  • Hyväksytyn suunnitelman jälkeen suunnitelman mukainen rakentaminen voi alkaa.

    Rakennuttaja : Markku Silvenius markku.silvenius@lahti.fi

    Urakoitsijan yhteystiedot:

    Peab Industri Oy Paula Lintunen  040 154 5096

Yhteystiedot