Niemen kaupunginosaan, UPM:n teollisuuskäytöstä poistuneelle tontille on suunniteltu puistoalue, jonka keskeisimpänä elementtinä on taideteos ”Virta”. Alueelle istutetaan koristeheiniä, perennoja sekä pienehköjä koristepuita, jotka keväisin kukkivien sipulikasvien kanssa tekevät puistosta ympärivuotisen elämyksen. Wilhelminpuisto sijaitsee Vesijärven rantamaisemassa Ruoriniemen asuinalueella lähellä Niemen kehittyvää yritys- ja kampusaluetta. Ruoriniemen alue täydentyy tulevina vuosina kymmenen asuintalon kokonaisuudella ja noin 600 asukkaalla.
Wilhelminpuisto on jatkoa Lahden satamasta alkavalle Vesijärven rantaa myötäilevälle puistoverkostolle. Ankkurin uimaranta sijoittuu aivan alueen viereen. Tulevaisuudessa tavoitteena on ulottaa rannan suosittu kävely- ja ulkoilureitti Wilhelminpuiston kautta Mukkulan kartano- ja tapahtumapuistoon asti.
Wilhelminpuiston taidekilpailu
Lahden kaupunki järjesti yhdessä YIT Rakennus Oy:n kanssa yleisen taidekilpailun 7.5.2018–15.2.2019. Kilpailun voitti Virta-teosehdotus. Voittajateos on kooltaan suurehko ja levittäytyy toteutuessaan näyttävästi koko puiston alueelle. Puisto ja taideteos muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden, joka on otettu huomioon suunnittelussa kasvivalinnoista ja tilankäytöstä lähtien.
Lue lisää Wilhelminpuiston taiteesta