Hyppää sisältöön

Kausalantien ja Asikkalantien kevyen liikenteen väylän katusuunnitelman muutos

Katunäkymä Kausalantieltä Asikkalantielle

Kausalantien ja Asikkalantien välisen kevyen liikenteen väylän katusuunnitelman muutos, Uudenkylän kaupunginosassa. Katusuunnitelma liikenneturvallisuuden parantamiseksi.

Kausalantien ja Asikkalantien välisen kevyen liikenteen väylän katusuunnitelma eteneminen ja toteuttaminen

  • Katusuunnittelun käynnistymisestä ilmoitetaan tapauskohtaisesti asukkaille.

  • Työn laajuudesta ja tarpeesta riippuen suunnittelutyöstä järjestetään kaikille avoin yleisötilaisuus.

    Suunnitelmaluonnoksen valmistuttua se asetetaan nähtäville. Nähtävilläolosta tiedotetaan asukkaita lehti-ilmoituksella ja kirjeellä sekä kaupungin nettisivuilla.

    Katusuunnitelmat ovat julkisesti nähtävänä 2 viikon ajan (14 vrk) pdf-muodossa Nähtävillä olevat suunnitelmat -sivulla.  Lisäksi suunnitelmat ovat paperikopioina nähtävänä  Lahti-Pisteessä, Palvelutorilla (Aleksanterinkatu 18).

    Muistutus

    Suunnitelmasta voidaan jättää muistutus sen nähtävilläoloaikana. Muistutukset on tehtävä kirjallisesti, jotka toimitetaan nähtävilläoloajan aikana Lahti-Pisteeseen, tai sähköisesti lähettämälle ne kirjaamoon, kirjaamo@lahti.fi. Sähköpostiviestin otsikossa tulee mainita muistutusta koskevan katusuunnitelman nimi.

     

    Nähtäville asetettu aineisto

  • Suunnitelmasta annettu palaute ja suunnitelmaluonnos tarkistetaan. Tarvittavat muutokset tehdään suunnitelmiin.

  • Suunnitelma hyväksytty viranhaltijapäätöksellä 15.3.2021 §21.

     

     

  • Hyväksytyn katusuunnitelman jälkeen suunnitelman mukainen rakentaminen voi alkaa.

Kohteen sijainti kartalla Ohita upotus: Kohteen sijainti kartalla