Risteyksessä – taidetta LSL:n pysäkkinäytöillä

Janika Salonen. yber, 2020, sekatekniikka.

Janika Salosen teos, yber, on kerroksellinen sommitelma, joka hyödyntää typografisia elementtejä. Teoksen tunnelma on urbaani, välitön ja leikkisä. Värimaailmaltaan teos on lämmin ja murrettu. Pääosassa ovat mustan, ruskean ja hopeanharmaan eri sävyt, joiden seasta pilkahtavat kirkkaat valkoinen, sininen ja punainen. Värit muodostavat selkeitä, melko säntillisen geometrisia alueita kuvapinnalle. Teos on abstrakti, mutta kuitenkin teoksessa on vahvasti läsnä kaupunkimaisema, tuore asfaltti ja lämpimän hiekkapölyn tuoksu.  

yber on osa sarjaa, jonka teokset on toteutettu kollaasinomaisesti erilaisia materiaaleja hyödyntäen. Sarjan teoksissa Salonen on käyttänyt muun muassa kuitteja, hintalappuja, teippejä, pakkausmateriaaleja, liimoja, kalvoja, mustetta, akryylimaalia ja erilaisia papereita. Suuri osa sarjan teoksissa käytetyistä materiaaleista on kierrätysmateriaaleja.  

Janika Salonen on lahtelainen kuvataiteilija, joka työskentelee laaja-alaisesti kuvataiteen eri tekniikoin. Hänen teoksensa ovat usein abstrakteja sommitelmia, joista löytyy tilallisia elementtejä. Salonen innostuu helposti ja näennäisen sattumanvaraisesti uusista tekniikoista sekä tavoista tehdä taidetta. Tarkasteltaessa hänen tuotantoaan, se kuitenkin nivoutuu tyyliltään ja ilmaisultaan yhtenäiseksi jatkumoksi, jossa eri kausien väliltä löytyy selvä yhteys. 

Olavi Lanu. Pajutyttö, 1979, lujitemuovi. Lahden visuaalisten taiteiden museo Malvan taidekokoelma.

Olavi Lanun Pajutyttö-teoksen materiaali ja pintarakenne jäljittelevät pajunoksia. Veistos esittää maassa jalat koukussa istuvaa tyttöä, joka on painanut päänsä polvien päälle ristittyjen käsivarsiensa väliin. Ihmisfiguurin kauttaaltaan peittävät pajunoksat luovat teoksen pintaan aaltomaisen ja orgaanisen rakenteen, joka mukailee hahmon paikoilleen jähmettyneen kehon muotoja. Syntyy vaikutelma liikkeestä, kasvusta, elämästä ja luonnossa virtaavasta energiasta, joka kietoo sisäänsä alakuloisen itseensä käpertyneen hahmon. Tytön asennossa ja ryhdissä heijastuva sisäinen synkkyys sulautuu saumattomasti ympäröivään elämään ja luontoon, jonka erottamaton osa ihminen kaikesta henkisyydestään huolimatta aina lähtökohtaisesti on. 

Professori Olavi Lanu (s. 1925) oli lahtelainen kuvanveistäjä, joka on tullut tunnetuksi erityisesti ympäristö- ja maataiteilijana. Lanu opiskeli ensin maalausta Vapaassa taidekoulussa ja myöhemmin Suomen Taideakatemian koulussa vuosina 1947–50. Maalaamisesta hän siirtyi vähitellen kolmiulotteisemman taiteen pariin ja alkoi työstää reliefejä ja veistoksia erilaisia materiaaleja ja tekniikoita hyödyntäen. Läpimurroksi osoittautuneen vuoden 1978 Venetsian biennaaliin osallistumisensa myötä Lanu alkoi suosia teoksissaan erilaisia luonnonmateriaaleja kuten risuja, jäkälää ja kaarnaa. Lisäksi hän hyödynsi taiteessaan muun muassa puuta, kuparia, alumiinia, punasavea, lasikuitua ja betonia erilaisten luonnon pintojen ja tekstuurien jäljittelemiseksi. Tärkeää Lanulle oli ihmisfiguurien sijoittaminen luontoon välittömään vuoropuheluun ympäristön kanssa sekä teosten vähittäinen sulautuminen osaksi maisemaa. Tuloksena on orgaaninen kokonaisuus, joka saa aikaan taiteen ja luonnon välisen rajan hämärtymisen ja ilmentää näin osaltaan ihmisen suhdetta luontoon. Lanun tilaustyönä Kariniemen lehtometsään toteuttamaa veistospuistoa pidetään yhtenä merkittävimmistä lahtelaisista kulttuurikohteista. 

Carine Fabritius. EXIT, 2020, uudelleen rajattu valokuva.

EXIT-teos käsittelee poistumista, kaukokaipuuta, jonkin poissaoloa ja avaruuteen tähyämistä. Paremman etsimistä, mutta myös läsnäoloa tässä hetkessä. Valokuvassa on näkyvässä osassa maastokartta. Luonnossa liikkuminen rentouttaa ja uudistaa. Luonnon suojeleminen tässä hetkessä takaa myös tulevaisuuden sukupolville keinon rentoutua ja nauttia ihmisyydestä. Toivottavasti meidän ei tarvitse poistua tältä planeetalta siksi, että olisimme kuluttaneet sen loppuun. Julkisella liikenteellä siirrymme helposti paikasta toiseen. Poistumme ja palaamme taas. Ehkä voisimme lähteä bussilla retkelle myös metsään tai järven rannalle? 

Carine Fabritius (s. 1978) on Helsingissä asuva kuvataiteilija, jonka taiteessa yhdistyvät voimakkaat värit, kontrastit ja tarinallisuus. Fabritius työskentelee eri tekniikoita käyttäen installaatiotaiteen, valokuvauksen, tekstiilitöiden, liikkuvan kuvan ja uusien teknologioiden välillä. Fabritius on valmistunut kuvataiteen maisteriksi Kuvataideakatemiasta vuonna 2017. 

Kaarlo Stauffer. Overseas, 2017, öljy kankaalle. Lahden visuaalisten taiteiden museo Malvan taidekokoelma.

Maalauksessa Overseas (suom. ulkomailla) nuori mies katsoo maisemaa pienellä kallionkielekkeellä tasapainoillen. Teoksen kuva-aihe viittaa Caspar David Friedrichin kuuluisaan maalaukseen Vaeltaja sumumeren yllä (1818). Friedrichin teos edustaa romantiikkaa, ja maalauksen on tulkittu kuvaavan ihmisen pienuutta suhteessa luontoon sekä epävarmuutta tuntemattoman tulevaisuuden edessä. Samat teemat nousevat esiin myös Staufferin teoksessa, mutta nyt niitä värittävät ilmastokriisi ja globalisaatio. Tästä vihjeen antaa maalaukseen kirjattu saksankielinen lause ”Post-fossile Liebe in einer uneuropäischen Landschaft” (suom. postfossiilista rakkautta eräässä epäeurooppalaisessa maisemassa).   

Taiteilija tekee esittäviä maalauksia, joiden lähtökohtana ovat Staufferin itse ottamat valokuvat tai muut jo olemassa olevat kuvat. Stauffer yhdistelee usein kollaasimaisesti kuvaelementtejä eri lähteistä, jolloin maalauksiin syntyy kerroksia, risteymiä ja siirtymiä. Overseas-teoksessa horisontin täyttää muistumat kasvoista, suudelmasta sekä kohtaamisista toisten eliöiden kanssa. Avautuuko maalauksen vaeltajan eteen mielikuva lajien ja kansakuntien väliset rajat ylittävästä myötätunnosta?   

Nastolalaistaustainen Kaarlo Stauffer (s. 1988) on opiskellut kuvataidetta Lahdessa ja Helsingissä. Stauffer valmistui kuvataiteen maisteriksi Helsingin Kuvataideakatemiasta vuonna 2014. Stauffer toimi kesän 2020 Nastolan kesänäyttelyn kuraattorina. Hänen teoksiaan löytyy mm. Malvan, Turun taidemuseon ja valtion taideteostoimikunnan kokoelmista. 

Anna-Liisa Kankaanmäki. Piknik ruohikolla, 2020, öljyväri ja akryyli kankaalle.

Anna-Liisa Kankaanmäen teos Piknik ruohikolla käsittelee viheralueiden vähentymistä tieverkoston ja rakennusten levittäytyessä yhä laajemmalle alueelle. Teoksessa ihmiset pyrkivät takaisin luontoon, joka on kaventumassa ja katoamassa ympäriltä. Kankaanmäen maalauksessa, joka on versio Edouard Manet’n teoksesta Aamiainen ruohikolla (1863), ihmiset istuvat piknikillä keskellä kaupungin viimeistä viheraluetta, liikenteenjakajaa. 

Anna-Liisa Kankaanmäki (s. 1985) on Lahdessa asuva ja työskentelevä taidemaalari. Kankaanmäki on valmistunut kuvataiteilijaksi Lahden Taideinstituutista vuonna 2009 ja Taiteen maisteriksi Aalto-yliopistosta vuonna 2012. Kankaanmäki piti ensimmäisen yksityisnäyttelynsä vuonna 2015 ja on osallistunut ryhmänäyttelyihin Suomessa ja maailmalla. Vuonna 2020 hän voitti Taidekeskus Salmelan Nuorten taiteilijoiden kuvataidekilpailun 1. palkinnon. 

Pekka Purhonen. Maisema 650 mk 1995, öljy kankaalle. Lahden visuaalisten taiteiden museo Malvan taidekokoelma.

Pekka Purhosen Maisema 650 mk kuuluu hänen Fast Art Center -kokeiluunsa. Taiteilija perusti Lahden keskustaan kesän ajaksi taidekaupan, jossa myytiin muun muassa perinteisiä maisemamaalauksia edulliseen hintaan. Maalauksia jäi runsaasti myymättä ja taiteilija järjesti performanssin, jossa hän maalasi näiden myymättä jääneiden maisemien päälle niiden hinnat. Näitä teoksia taiteilija sitten lahjoitti Suomen taidemuseoihin, ensimmäinen lahjoitus tuli Lahden taidemuseoon. Sen lisäksi, että teos ottaa kantaa taidekauppaan ja -maailmaan, voi sen nähdä olevan aiemman teoksen kierrättämistä ja sille uuden elämän antamista.  

Pekka Purhonen (s. 1967 Juva) on Lahdessa asuva kuvataiteilija. Hän on valmistunut Lahden muotoiluinstituutista vuonna 1994 pääaineenaan kuvanveisto. Purhosen teoksissa yhdistyvät kuvanveiston lisäksi usein eri taiteen lajit – video-, maalaus- ja käsitetaide kulkevat niissä usein rinnakkain. Hän on myös tehnyt lukuisia performansseja, joita on kutsunut muun muassa survivormanssiksi ja purhormanssiksi. Purhonen on osallistunut lukuisiin yhteis- ja yksityisnäyttelyihin ja hänen teoksiaan löytyy Malvan taidekokoelmien lisäksi muun muassa Helsingin kaupungin taidemuseon kokoelmista.   

Timo Rytkönen. Rakennemuutos, 2017, öljyväri hylätylle maalaukselle.

Timo Rytkönen on lisännyt hylättyyn maalaukseen muutaman siveltimen vedon. Näin tuntemattoman taiteilijan teoksesta ja sen aiheesta on tullut ajankohtaisempi. Tunnelmallisessa maisemamaalauksessa rinnastuu nyt päästötön energiantuotanto ennen ja tänään. Hylätystä teoksesta ei tullut jätettä ja se uudistui lähes hiilineutraalisti ilman päästöjä. Tällä tavoin teos itsessään kertoo kierrätyksestä ja uusiokäytöstä.

Timo Rytkönen (s. 1962) asuu ja työskentelee Helsingissä. Taiteilijana hän haluaa oppia uutta ja kohdata haasteita. Hänelle kierrätys on tärkeää myös taiteen teossa. Rytkösen tuotanto on monipuolista. Hän käyttää monia eri tekniikoita ja materiaaleja taiteessaan. Hänen tuotantoonsa kuuluu myös omakustannekirjoja ja lyhytelokuvia. Rytkönen on pitänyt useita näyttelyitä ja hän on menestynyt taidekilpailuissa sekä toteuttanut julkisia taideteoksia. Lukuisat työskentelyjaksot taiteilijaresidensseissä ovat olleet hänelle opettavaisia ja antoisia kokemuksia.

Ulla Rantanen. 1/71, 1971, piirustus. Lahden visuaalisten taiteiden museo Malvan taidekokoelma.

Ulla Rantasen teoksessa 1/71 vuodelta 1971 keskitymme katsomaan auton tankkausta läheltä. Ihmiskädet ilmestyvät tyhjästä pidellen hellästi tankkauspistoolia ja kannatellen käärmemäisesti kiemurtelevaa letkua. Teos vie nykypäivänä ajatukset helposti autoilun ympäristökuormitukseen, sillä se esittää arkisen aiheen etäännyttävällä ja dramaattisella tavalla.

Ulla Rantanen (s. 1938) kiinnostui monien taiteilijoiden tavoin 1960-luvun lopulla yhteiskunnallisista kysymyksistä ja kantaaottavuudesta. 1/71 on osa autoja, liikennettä ja liikenneonnettomuuksia käsittelevää laajempaa sarjaa, joka sai vaikutteita uusrealisimista ja pop-taiteesta. Pitkän ja menestyksekkään uran taiteilijana tehnyt Rantanen siirtyi myöhemmin abstrahoidumman ilmaisun pariin.

Jarkko Räsänen. Heinola, 2014–2020, teksti-tv-taideteos.

Teksti-tv-teos Heinola kuuluu YLE Teksti-TV:n sivulta 805 löytyvän Teksti-tv-taiteen museon kokoelmiin. Teos on kunnianosoitus taiteilija Jarkko Räsäsen kotikaupungille Heinolalle ja sieltä Lahden suuntaan kulkevalle junaradalle. Rata yhdistää kaupungit, jotka ovat tavallaan kumpikin taiteilijan synnyinpaikkoja. Lahtelaisessa sairaalassa heinolalaisille vanhemmille syntyneen Räsäsen viralliseksi syntymäpaikaksi merkittiin Heinola. Julkisen liikenteen ylimmäksi ystäväksi tunnustautuva taiteilija pohtii, olisiko matkustajaliikenne jonain päivänä mahdollista palauttaa kaupunkien väliselle junaradalle.  

Jarkko Räsänen (s. 1984) on Berliinin ja Suomen välillä sukkuloiva taiteilija, joka työskentelee valokuvan, videon, äänen ja tietokonetaiteen parissa. Hän on osallistunut viime vuosina lukuisiin näyttelyihin Suomessa ja ulkomailla. Räsäsen teoksia on nähty ARS17- ja Hullu rakkaus -näyttelyissä Nykytaiteen museo Kiasmassa, Uhattu elämä -näyttelyssä Sinebrychoffin taidemuseossa ja Ars Electronica Centerissä Linzissä. Räsäsen teoksia on muun muassa Nykytaiteen museo Kiasman, Valtion taideteostoimikunnan ja Hämeenlinnan taidemuseon kokoelmissa.

Kimmo Kaivanto. Kun meri kuolee, 1970, serigrafia. Lahden visuaalisten taiteiden museo Malvan taidekokoelma.

Kimmo Kaivannon grafiikan vedoksessa paahteinen kesäpäivä kuumentaa lumpeenlehtien täplittämän meren pintaa. Tunnelma on raukea ja seesteinen. Teosnimi Kun meri kuolee kuitenkin paljastaa, että viattoman kesäpäivän sijaan kyseessä on hälyttävä tilanne: meri on saastunut ja sitä myöten rehevöitynyt. Kun meren pintaa peittää tiheä kasvimatto, merestä loppuu ennen pitkää happi, jolloin vesistön eliöt, ja näin ollen meri itse, kuolevat.  

Kaivanto teki 70-luvun taitteessa samasta teemasta monta versiota sekä öljymaalauksina että grafiikan vedoksina. UNESCO teetti teoksesta postikortin, jonka myötä teoksen sanoma ympäristönsuojelusta levisi laajalle.  

Kimmo Kaivanto (1932–2012) oli suomalainen taidemaalari, taidegraafikko ja kuvanveistäjä. Kaivanto syntyi Tampereella ja suunnitteli monta ikonista tamperelaista logoa, kuten jääkiekkojoukkue Tapparan kirveskilven. Kaivanto nousi yhdeksi Suomen merkittävimmistä taiteilijoista kantaaottavilla teoksillaan 70-luvulla. Vuonna 1972 Kaivanto palkittiin Pro Finlandia -mitalilla, ja vuonna 1982 hänet nimettiin vuoden taiteilijaksi. Professorin arvonimen Kaivanto sai vuonna 1995. 

Kalle Lampela. Nimetön, 2020, digitaalinen tekstiteos.

Kalle Lampelan digitaalinen tekstiteos Nimetön nostaa esille eksistentiaalisia kysymyksiä poliittisten epävakauksien, pandemioiden ja ilmastokriisin aikakaudella. Keitä me olemme? Mistä me tulemme? Mihin olemme menossa? Mitä me odotamme? Mikä meitä odottaa? Julistamisen sijaan Lampela haluaa kysyä ja herätellä kansalaisia aikamme haasteiden äärellä.   

Kalle Lampela (s. 1973) on työskennellyt kuvataiteilijana vuodesta 2000. Hänen teostensa teemat ovat liittyneet väljästi poliittiseen historiaan ja utopioihin. Lampelan pääasiallisina menetelminä ovat olleet piirtäminen ja kollaasi. Tällä hetkellä hän on kiinnostunut ajan kulun ja liikkeen esittämisestä kokeellisissa ja performatiivisissa piirustusprosesseissaan. Hän tekee myös tekstiteoksia, jotka liikkuvat elämänfilosofisissa kysymyksissä. Lampela valmistui vuonna 2012 taiteen tohtoriksi Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnasta. Hänen teoksiaan kuuluu muun muassa Nykytaiteen museo Kiasman, Jenny ja Antti Wihurin rahaston ja Tampereen taidemuseon kokoelmiin. Lampela työskentelee kuvataiteen apulaisprofessorina Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnassa. 

Ari Pelkonen. Risteys, 2008, puupiirros. Lahden visuaalisten taiteiden museo Malvan taidekokoelma.

Ari Pelkosen Risteys-teoksessa kuvapinta on jaettu kahteen osaan. Vasemmalla näemme metsäisen maiseman, oikealla kuvapintaa viistää puiden reunustama tie. Kahtiajakoisuus on läsnä myös teosnimessä: risteys on paikka, jossa kaksi tietä kohtaavat toisensa. Risteys merkitsee myös valinnan paikkaa – voimme valita kuljemmeko yhteen vai toiseen suuntaan.   

Teos on toteutettu puupiirroksena ja vedospaperi on kiinnitetty maalauskankaalle. Teos on valmistunut taiteilijan uran alkupuolella, hänen valmistuttuaan Kuvataideakatemiasta kuvataiteen maisteriksi vuonna 2007. Taiteilija on kertonut isokokoisen ja monivärisen puupiirroksen olleen jännittävä ja innostava haaste, joka vaati oman ajattelun ja työskentelyn venyttämistä. Risteys oli esillä Helsingin Taidehallin Nuoret-näyttelyssä vuonna 2009. Maecenas Kilta palkitsi Pelkosen nuoren taiteilijan palkinnolla näyttelyn yhteydessä ja Risteys hankittiin Killan taidekokoelmaan, joka on tallennettuna Lahden museoille.  

Ari Pelkonen on syntynyt vuonna 1978 Porissa. Hän on opiskellut Turun Taideakatemiassa ja Kuvataideakatemiassa Helsingissä. Nykyisin Pelkonen asuu ja työskentelee Helsingissä. Hänet valittiin Vuoden nuoreksi taiteilijaksi vuonna 2012. 

Elina Ruohonen. Select an Option, 2020, öljy pleksille.

Kuljemme kohti ideaalia – hiilineutraalia tulevaisuutta. Edessämme siintää toive: aurinkoinen Papaijasaari! Matkallamme sinne saamme tehdä monta valintaa, tärkeää päätöstä ja toimia viisaasti – kohta edessämme on jo ranta! Astumme varoen kulkuvälineestämme, laitamme varpaat rantaveteen, aistimme tarkentuvat. Kuuluu huima, monitasoinen lintujen kuoro – edessämme on vaikka mitä upeaa!

Select an Option -maalaus kertoo valintojemme mahdollisuuksista ja niiden heijastumista yhteiskuntaamme.

Elina Ruohonen (s. 1970) on kuva-, tila- ja käsitetaiteilija. Hän on valmistunut Kankaanpään taidekoulusta vuonna 1995 ja opiskellut stipendiaattina Krasnojarskin taideinstituutissa. Ruohosen uusimmat maalauskokonaisuudet kommentoivat ilmastonmuutoksen jälkeistä aikaa. Tulevaisuudenkuvaamme peilataan niihin valintoihin, joita tällä hetkellä teemme. Hänen uusimmissa maalauksissaan vilahtelevat sulavat jäätiköt, viidakot, tulevaisuuksien keitaat ja veneet siirtymäajan symboleina. Teoksissa erilaiset eliöt ja oliot ovat järjestäytyneet uudelleen toimiakseen yhdessä.

Jarmo Kukkonen. Tahtomatka, 2005, öljy kankaalle. Lahden visuaalisten taiteiden museo Malvan taidekokoelma.

Jarmo Kukkosen maalaus Tahtomatka johdattaa katsojan fantasiamaisemaan, jonka voi nähdä kuvaavan auringon polttamaa maailmaa. Punasävyisen teoksen keskellä on ihmishahmo, josta näemme vain tummat ääriviivat. Maiseman yllä leijuvat punaiset muodot, jotka voi nähdä esimerkiksi puina tai pilvinä. Ne muodostavat vaikutelman tilasta ja maailmasta, johon ihmishahmo on astumassa syvemmälle. Teoksen nimen voi nähdä viittauksena hankaluuksiin, jotka ihminen haluaa kohdata ja joista selvitä voitokkaasti. Kenties ilmastonmuutos on yksi näistä haasteista?

Jarmo Kukkonen (s. 1968) on hyvinkääläislähtöinen, sittemmin hollolalaistunut kuvataiteilija. Kukkonen on opiskellut Lahden taideinstituutissa ja toiminut muun muassa taidekummina Nastolan Kaarisillassa. Hän on pitänyt lukuisia yksityis- ja yhteisnäyttelyitä Suomessa ja ulkomailla. Lisäksi Kukkosen teoksia on useissa julkisissa kokoelmissa – Malvan taidekokoelmien lisäksi muun muassa Hyvinkään taidemuseon, Nykytaiteen museo Kiasman ja Suomen valtion kokoelmissa.

Mikael Valjakka. Siilit, 2019, linoleikkaus.

Grafiikanteoksessa Siilit näemme viisi siiliä, joista osa on kiertyneenä kerälle. Taiteilija Mikael Valjakka kertoo työskentelytavastaan: ”Selaan kuvia kirjoista. Piirrän laattaan kuvan, kaiverran osan. Siihen kuluu aikaa, ei ole kiire, eikä mikään teos valmistu ihan äkkiä. Laitan väriä pyörivällä telalla, sitten painan kuvan paperille. Työskentely on melko viihtyisää. Nätimpiä tulee.”

Mikael Valjakka (s. 1995) on suorittanut kuvataiteen ammattitutkinnon Kaarisillan Taide- ja Toimintakeskuksessa Lahdessa vuonna 2018. Nyt hän työskentelee taiteilijana Kaarisillan Taidestudiossa. Tällä hetkellä hän on innostunut grafiikasta.

Aaro Matinlauri. Mäkinen matkalla yövuoroon, 1977, öljy kankaalle. Lahden visuaalisten taiteiden museo Malvan taidekokoelma.

Mäkinen matkalla yövuoroon vuodelta 1977 on Aaro Matinlaurin maalaus, jossa nähdään mies polkupyörän selässä ajamassa Lahden Rautatienkatua. Sinisävyisen teoksen taustalla on hattupäinen nainen sekä kaupungin elämää henkiviä yksityiskohtia, kuten hahmoja näyteikkunoista. Teos on tehty voimakkain, ilmaisuvoimaisin siveltimenvedoin. Teoksessa on vauhdin tuntua: Mäkinen on alamäessä naisen kävellessä häntä vastaan ylämäkeen. Teoksen nimessä esiintyvä yövuoro vihjaa katsojalle, että Mäkinen saattaa työskennellä tehtaassa, kenties Mallasjuomalla. Vastaantulevan naisen olalla keikkuu kettupuuhka. Nämä yksityiskohdat tekevät teokseen kiehtovaa vuoropuhelua, kun hetkellisesti eri elämäntilanteissa olevat ihmiset kohtaavat. Jäävätkö he pohtimaan toisiaan?

Aaro Matinlauri (s. 1954) on liminkalaislähtöinen taidemaalari, joka asuu Lahdessa. Hän kertoo taiteensa olevan taidetta ihmisestä ja ihmiselle ilman nokkeluuksia. Se pyrkii olemaan katsojalle helposti lähestyttävää ja kutsumaan tämän pysähtymään elämän peruskysymysten äärelle.  Matinlauri tunnetaankin erityisesti ihmiskuvaajana ja muotokuvien tekijänä. Valmistuttuaan Lahden taidekoulusta vuonna 1976 Matinlauri on pitänyt lukuisia yhteis- ja yksityisnäyttelyitä sekä opettanut muun muassa Lahden Taideinstituutissa.

Matti Närekangas. 261/365 sarjasta 365 kuvaa Cheekistä , 2018, lyijykynä paperille.

261/365 on osa vuonna 2018 syntynyttä teossarjaa 365 kuvaa Cheekistä. Taiteilija Matti Närekangas piirsi vuoden aikana päivittäin yhden lyijykynäpiirroksen lahtelaisesta rap-artisti Cheekistä.

Teossarjan lähtökohtana on toiminut henkilöpalvonnan ja viihdeteollisuuden tutkiminen. Ne ovat hallitsevassa asemassa päivittäisessä elämässämme ja läsnä puhelimien, radion ja television kautta. Mainonnasta ja kulutuksesta on tullut osa tietoisuuttamme ja elinympäristöämme. Teossarja näyttää täydellisyyteen pyrkivän ja loppuun asti hiotun viihdeteollisuuden tuotteen nyrjähtäneen puolen.

Matti Närekangas (s. 1983) on Pekka Halosen akatemiasta vuonna 2020 valmistunut itähelsinkiläinen kuvataiteilija. Hän työskentelee niin piirustuksen, maalauksen kuin liikkuvan kuvan parissa.

Olli Reiman. Kulutuskuva, 1974, lyijykynä paperille. Lahden visuaalisten taiteiden museo Malvan taidekokoelma.

Olli Reimanin piirroksessa Kulutuskuva näemme täyteen ahdetun muovipussin. Etikettien perusteella tyhjiksi Karjala-olutpulloiksi tunnustettava pussin sisältö luo mielikuvia ihmisestä esineiden takana. Ovatko lasipullot seuraavaksi matkalla kierrätykseen? Valon ja varjon vaihteluista rakentuva muovipinta on kuvattu hätkähdyttävällä tarkkuudella. Laskostuneiden, rypytettyjen ja pingottuneiden pintojen kuvaaminen on klassinen keino, jolla kaksiulotteiseen kuvaan saadaan kolmiulotteisuuden tuntua. Reimanin piirroksen teemat, kuten kuluttaminen ja kierrätys, ovat keskeisiä tämän päivän ympäristökeskustelussa.

Olli Reiman (1933–2004) oli suomalainen kuvataiteilija, joka työskenteli maalaustaiteen, grafiikan ja piirustuksen parissa. Reiman opiskeli Suomen Taideakatemian koulussa Ateneumissa 1950-luvulla ja piti ensimmäisen yksityisnäyttelynsä vuonna 1955. Kulutuskuva kuuluu Suomen Taidepiirtäjäin Liiton kokoelmaan, jota säilytetään Lahden taidemuseolla.

Ilkka Aho. Luontosuhde, 2020, öljy kankaalle.

Ilkka Ahon maalaus Luontosuhde kuvaa suomalaisen luontokeskustelun kaksia kasvoja. Metsään suhtaudutaan toisaalta myyttisenä ja rakkaana alkukotina, toisaalta teollisuuden materiaalivarastona. Vanha kirves kuvaa perinteistä käsitystä metsästä vihreänä aarteena, joka takaa vaurauden. Vessapaperirulla kuvaa puolestaan nykyistä teollista metsänkäyttöä, jossa kunnioituksen tilalla on kylmä materiaaliajattelu. Puheissa kunnioitus luontoa kohtaan elää voimakkaana, vaikka kohtelemme metsää kuin vessapaperia.

Ilkka Aho (s. 1990) on Turussa työskentelevä taidemaalari. Hänen teoksensa ammentavat maalaustaiteen historiasta, ja ne käsittelevät usein yhteiskunnallisia kysymyksiä. Maalauksissa arkiset esineet saavat monesti syvemmän vertauskuvallisen merkityksen. Aho on opiskellut taidetta Ruotsin realistisen taiteen akatemiassa SARA:ssa ja Repin-instituutissa Kotkassa.

Johannes Wilenius. Kaupunkikeijut Lindström ja Liesmäki III, 2000, valokuva. Lahden visuaalisten taiteiden museo Malvan taidekokoelma.

Valokuvateoksessa Kaupunkikeijut Lindström ja Liesmäki III olemme Vesijärvenkatu 25:n kohdalla Lahden keskustassa. Keijut ovat vankeina K-kaupan logolla varustetussa rullakossa, ja he katsovat kaihoisasti kaltereiden takaa. Absurdiin ja leikkisään kokonaisuuteen kuuluu puun kanto, dalmatialainen ja ohikiitävä auto. Teos tuntuu kertovan kaupungistuneen ihmisen ympäristösuhteesta, huumorilla höystettynä. Valokuva on osa kolmen teoksen sarjaa, joka kertoo tarinan Solifer-planeetalta laskeutuneista kaupunkikeijuista ja heidän dalmatialaisestaan. Kuvasarjan viimeisessä osassa K-kauppaan ostoksille lähteneet keijut vangitaan siksi, että heiltä puutuu Plussa-kortti.

Johannes Wilenius (s. 1965) on lahtelainen valokuvataiteilija, joka kuvailee itseään taiteen sekatyömieheksi. Kangasalla syntynyt Wilenius muutti alkujaan Lahteen opiskellakseen Lahden taideinstituutissa. Kamera kädessä kulkeva Wilenius on monelle lahtelaiselle tuttu näky. Hän dokumentoi valokuvissaan kaupungin elämänmenoa ja Lahden rosoista kauneutta.

Laura Konttinen. Talo sarjasta Kun mustarastaat palaavat, 2019, pigmenttivedos.

Valokuvateos Talo on saanut inspiraationsa vanhasta valokuvasta, joka esittää taiteilijan isoäidin synnyintaloa eräässä vieraassa kaupungissa. Konttinen on rakentanut oman versionsa salaperäisestä talosta, jonka olomuoto on ehtinyt vuosien saatossa muuttua tarinoiden ja kuvitelmien voimasta.

Laura Konttinen (s. 1987) on valokuvataitelija, jonka työskentelyssä valokuva on paitsi väline myös materiaali ja aihe. Konttinen rakentaa käsityönä hallittuja maisema-asetelmia kameralle ja lavastaa näkymiä, jotka filmille tallentuessaan muuttuvat illuusionomaisiksi haavekuviksi. Teosten teemoja ovat nostalgian mekanismit ja hedelmällinen alue toden ja utopistisen kaipuun välissä. Hidas ja harras käsityö on olennainen osa Konttisen työskentelyä – koskettamisen avulla pääsee ikään kuin käsiksi siihen, minkä muisto ja valokuva pitävät olemuksillaan kivuliaan etäällä.

Markus Heikkerön Churning of the sea on maalattu ekspressiivisin, viivamaisin siveltimenvedoin. Teoksessa on voimakas liikkeen vaikutelma: maalauksen alaosa on kuin tuulessa vellova heinäpelto ja pilvet kuin putkimaista eteenpäin samoavaa aallokkoa. Maisemaa hallitsevat kolme spiraalimaista rakennelmaa. Maalaus tuo eteemme epätodelliselta tuntuvan, jopa uhkaavalta vaikuttavan maiseman. Teos on kuin apokalyptinen kuvaus Claude Monet’n heinäsuovista. Ihminen puuttuu kuvasta – mikä on ihmisen paikka tässä maailmassa? Onko uhkaava maisema ihmisen aikaansaama?

Maalauksen nimi avaa toisenlaisen lähestymistavan aiheeseen: nimi viittaa hindulaiseen mytologiaan ja tarinaan maitomeren kirnuamisesta. Tässä luomismyytissä jumalat ja demonit tavoittelevat elämän eliksiiriä, kuolemattomuutta, kirnuamalla kosmista maitomerta vuoren ja köyden avulla. Köytenä toimii suuri käärme. Kirnuamiseen tarvitaan sekä jumalia että demoneja, hyvän ja pahan voimia. Jumalat ja demonit vetävät yhtä köyttä, yhteisen päämäärän hyväksi. Kirnuaminen jatkuu tuhat vuotta – maailmassa vallitsee tasapaino hyvän ja pahan välillä.

Kuvataiteilija Markus Heikkerön (s. 1952) tuotannossa on viitteitä surrealismiin, pop-taiteeseen ja sarjakuvamaailmaan. Temaattisesti Heikkerön teokset käsittelevät usein ihmisyyteen ja olemassaoloon liittyviä kysymyksiä. Heikkerö valmistui Taideteollisesta korkeakoulusta vuonna 1980. Hän on toiminut myös kuvataidealalla opettajana ja opettanut mm. Lahden Taideinstituutissa. Vuonna 1992 Heikkerö kutsuttiin vierailevaksi professoriksi Tennesseen yliopistoon Yhdysvaltoihin. Heikkerö on suunnitellut myös lukuisia julisteita ja tehnyt levynkansitaidetta. Lisäksi hän on soittanut lyömäsoittimia mm. yhtyeissä Sperm, Haikara ja Sleepy Sleepers.