Hyppää sisältöön

Työllisyydenhoidon suunta kääntyy

Työllisyyden kuntakokeilujen tarkastelussa ydinkysymys on työllisyyspalveluiden kyky vastata työmarkkinoiden akuuttiin kohtaanto-ongelmaan. Hämeessä onnistuneita kuntakokeiluja rakennetaan kokeilujen ja TE-palveluiden sujuvalla yhteistyöllä.

Kirjoittaja: Maarit Ahomäki

Kirjoittaja on Hämeen TE-toimiston kehittämispäällikkö. Hämeen TE-toimisto on Lahden seudun työllisyyden kuntakokeilun keskeinen yhteistyökumppani.

Työllisyyden kuntakokeilut ovat tuoneet valtavan muutoksen työllisyydenhoitoon kokeiluihin osallistuvissa kunnissa. Kokeilujen uusille työntekijöille opittavan uuden tiedon ja haltuun otettavien toimintojen määrä on ollut huima, mukaan lukien työlainsäädäntö ja URA-asiakastietojärjestelmä. Organisaatiota on rakennettu ja uusia työtehtäviä opiskeltu asiakaspalvelutyön ohessa. Toki tukena ovat olleet TE-toimistoista siirtyneet asiantuntijat, mutta olettamus, että kokeilut olisivat voineet lähteä käyntiin ilman alkukangertelua, on epärealistinen.

Kangertelussa on usein kyse ratkaistavissa olevista teknisistä ongelmista. Arjen haasteet helposti hämärtävät sen tosiasian, että kuntakokeilujen periaatteissa ja tavoitteissa ei ole ongelmia. Kokeilujen tarkastelussa onkin syytä kirkastaa sitä isoa kuvaa, mistä kokeiluissa perimmiltään on kyse.

Työllisyyspalveluiden siirtäminen TE-toimistolta kunnille pohjautuu siihen, että kunnat pystyvät helposti liittämään työllisyyspalveluihin muun muassa sote- ja koulutuspalveluita. Kunnat myös tuntevat paikallisten työmarkkinoiden tarpeet. Kunnat kykenevät siten tarkastelemaan asiakkaiden kokonaistilannetta ja ohjaamaan asiakkaat oikeiden työllistymistä edistävien palveluiden piiriin. Näin kunnilla on myös edellytykset saavuttaa kuntakokeilujen perimmäinen tavoite – työttömien työnhakijoiden työllistyminen tai koulutukseen tai palveluihin ohjautuminen sekä osaavan työvoiman varmistaminen yrityksille.

Kuntakokeilut keskittyvät yksilölliseen asiakaspalveluun

Kuntakokeilut eivät olisi voineet osua akuutimpaan työllisyystilanteeseen. Työvoiman kysyntä on ennennäkemättömän suuri, ja työvoimapula on konkreettinen. Samalla pitkäaikaistyöttömien määrä on noussut hälyttävästi. Trendi on erityisen korostunut Lahdessa, jota piinaa myös korkea nuorisotyöttömyys.

Polttavimman haasteen kokeiluille asettaakin työmarkkinatilanne: kuinka hyvin kokeilut pystyvät vastaamaan työmarkkinoita kurittavaan kohtaanto-ongelmaan ja saavat asiakkaansa aktivoitua hakeutumaan palveluiden piiriin. Tahto palvella asiakasta on olemassa; nyt palvelut pitäisi saada toimimaan tehokkaasti.

Haasteen ratkaisussa asiakkaan rooli nousee keskiöön. Selkeä viesti asiakkaille tulisi olla, että tarjolla on harvinaisen paljon töitä, ja samanaikaisesti kuntakokeilut antavat ohjausta ja palveluita, joilla omaa osaamista ja työkykyä voi kohentaa. Työnhakijalla on nyt tuhannen taalan paikka työllistyä.

Kuntakokeilut ja TE-palvelut tiiviissä vuorovaikutuksessa

Hämeessä työllisyyden kuntakokeilut tehostavat työllisyydenhoitoa myös uudenlaisen kumppanuuden kautta. Hämeen vahvuus on se, että Hämeen TE-toimiston alueella toimii kaksi kuntakokeilua – Lahden seudun ja Hämeenlinnan seudun työllisyyden kuntakokeilut – jotka tekevät sujuvaa arjen yhteistyötä sekä keskenään että TE-toimiston kanssa kaikilla organisaation tasoilla.

TE-toimiston vetämä seurantaryhmä alatyöryhmineen seuraa kokeilujen tuloksia, tekee tietoon pohjautuvaa kehitystyötä ja tarvittaessa suorittaa korjausliikkeitä. Kaikkien toimijoiden yhteinen operatiivinen tiimi ratkoo käytännön kysymyksiä, kuten vaikkapa palkkatukilinjauksia ja asiakasryhmien siirtoa, ja jakaa keskenään parhaita käytäntöjä.

Suurin hyötyjä toimivasta yhteistyöstä on asiakkaat – sekä työnhakijat että yritykset. Viime kädessä yhteistyö merkitsee alueellista elinvoiman kasvua.

Uudenlaisen kumppanuuden rakentaminen on haastavaa mutta todella palkitsevaa, kun se toimii ja tuottaa tuloksia asiakkaan hyväksi. Olemme ylpeitä saavutuksistamme.

Suunta on kohti kunnallisia työllisyyspalveluita

Työllisyyden kuntakokeilut saavat jatkoa. Hallituksen esityksestä eduskunnalle TE-palvelut siirretään kuntien järjestämisvastuulle vuoden 2024 aikana. Sitä ennen toukokuussa 2022 astuu voimaan pohjoismainen työvoimapalvelumalli, jossa tukea työnhakijalle tehostetaan ja työnhakijalta edellytetään omaa aktiivisuutta työnhaussa. Jo nyt TE-palveluihin rekrytoidaan paraikaa valtakunnallisella tasolla yli 1000 asiantuntijaa, joista suuri osa tulee vuoden 2022 alusta eteenpäin täydentämään kuntakokeiluja.

Paluuta menneeseen ei ole. Nyt käynnissä olevat työllisyyden kuntakokeilut eivät ole jäämässä kokeiluiksi vaan pohjustavat pysyviä ratkaisuja historiallisen suuressa työllisyydenhoidon uudistuksessa.

Hämeen TE-toimisto, Lahden seudun työllisyyden kuntakokeilu ja Hämeenlinnan seudun työllisyyden kuntakokeilu tekevät yhdessä parhaansa varmistaakseen nyt käynnissä olevan kehitystyön onnistumisen ja rakentaakseen polkua tulevaan.