Hyppää sisältöön

LALAPETE – kiertotalousinnovaatiot ja ympäristötietoisuus

Kiertotalous tarkoittaa taloutta, jossa kuluttamisen sijaan hyödynnetään kierrättämistä, korjaamista ja lainaamista. LALAPETE-projektin tavoitteena oli lisätä ihmisten tietoisuutta kiertotaloudesta ja edistää kestävää kehitystä. Projekti päättyi marraskuussa 2022. Tutustu projektin tuloksiin.

Kiertotalouskaupunki Ekopoli- lautapeli nuorille

Ekopoli on erityisesti yläkouluikäisille ja lukiolaisille suunnattu lautapeli, jossa nuoret oppivat kiertotalouden periaatteita pelillisesti. Pelaajien tehtävänä on tyhjentää yhteinen kimppakämppä viemällä vuosien varrella nurkkiin kertyneet tavarat kiertoon. Ekopolista löytyy lainaamoita, korjaamoita ja lajittelupaikkoja ja liikkuminen onnistuu kätevästi kimppakyydillä tai kaupunkipyörä Konkelilla. Peliä voi pelata luokan kesken joukkuepelinä tai pienemmällä porukalla yksilöpelinä.

Pelin ovat toteuttaneet Lahden ja Lappeenrannan kaupungit osana LALAPETE-kiertotalousinnovaatiot ja ympäristötietoisuus -projektia. Painettua peliä jaetaan Lappeenrannan ja Lahden yläkouluihin ja lukioihin.

Pelin suunnittelu: Pasi Kainulainen, Noora Huppunen, Anna Polkutie, LALAPETE-projektitiimi

Pelin kuvitus: Noora Huppunen, Anna Polkutie

Pelaa monella kielellä

Pelistä on tehty käännösversiot viidelle eri kielelle. Peliä voi pelata myös englanniksi, ruotsiksi, arabiaksi, ukrainaksi ja venäjäksi.

Pelimateriaalit muilla kielillä Lappeenrannan verkkosivuilla

Katso opetusvideo

Katso lyhyt opetusvideo ennen pelin pelaamista.

Kiertotalouskaupunki Ekopoli -lautapelin opetusvideo Ohita upotus: Kiertotalouskaupunki Ekopoli -lautapelin opetusvideo

Kestävä kouluruoka -pilotti Mukkulan koululla

Mukkulan koululla toteutettiin syksyllä 2022 kouluruokailun kehittämispilotti yhteistyössä Lahden kaupungin, Päijät-Hämeen ateriapalveluiden ja LAB ammattikorkeakoulun opiskelijoiden kanssa. Kestävä kouluruoka – pilotissa osallistettiin nuoria kehittämään kouluruokailua työpajoissa ja skididialogeissa. Nuoret pääsivät myös kokkaamaan herkullista kasvisruokaa huippukokin ohjauksessa. Pilotin aikana kerättiin paljon nuorten ajatuksia siitä, miten kouluruokailua voisi kehittää kestävämpään suuntaan.

Tutustu Kestävä kouluruoka -pilotin tuloksiin

LALAPETE-hanke

LALAPETE on Kaakkois-Suomi–Venäjä CBC 2014–2020 ohjelman rahoittama hanke, jonka päätoteuttajana toimii Lappeenrannan kaupunki. Projekti käynnistyi tammikuussa 2021.

Yhteistyössä Lahden ja Lappeenrannan kaupunkien kesken etsitään uusia innovatiivisia tuotteita ja palveluita kiertotalouteen, perustetaan yhteinen tiedonvälistyskanava partnerikaupunkien välille ja lisätään kiertotalousosaamista partnerikaupungeissa.

Kestäviä elämäntapoja edistetään muun muassa erilaisilla kampanjoilla ja tapahtumilla. Projektissa kehitetään kierrätystä Lahden kouluissa lisäämällä lajitteluastioita. Asukkaiden ympäristötietoisuuden tasoa selvitetään laajan kyselytutkimuksen avulla partnerikaupungeissa syksyn 2021 aikana. Kyselytutkimuksen tulosten pohjalta suunnitellaan projektin tulevia toimenpiteitä vuodelle 2022. Projektin myötä lisätään asukkaiden, järjestöjen, yritysten ja eri organisaatioiden tietoisuutta kiertotalous- ja ympäristöasioissa.

Projekti koostuu neljästä eri työpaketista

  1. Ympäristötietoisuuden kartoittaminen partnerikaupungeissa
  2. Toimet ympäristötietoisuuden lisäämiseksi
  3. Kiertotalouden edistäminen
  4. Projektinhallinta ja viestintä