Siirry suoraan sisältöön

Wilhelminpuiston taidekilpailu

Lahden kaupunki järjestää yhdessä YIT Rakennus Oy:n kanssa yleisen yksivaiheisen taidekilpailun. Kilpailussa haetaan teosehdotuksia suunnitteilla olevaan Wilhelminpuistoon, joka sijoittuu rakenteilla olevan asuinalueen yhteyteen Lahden Ruoriniemessä.
Havainnekuva Ruoriniemen alueesta

​Lahden kaupunki ja YIT Rakennus Oy kutsuvat suomalaisia ja Suomessa pysyvästi asuvia ulkomaalaisia kuvataiteilijoita tai taiteen kentällä työskenteleviä ottamaan osaa Wilhelminpuiston yleiseen taidekilpailuun. Kilpailuun voi osallistua yksittäinen taiteilija tai työryhmä, joka voi olla monialainen.

Kilpailun tarkoituksena on löytää teosehdotuksia Wilhelminpuiston tulevaksi taiteeksi. Tavoitteena on hankkia yksi tai useampi pysyväisluonteinen taideteos tai taideteosten kokonaisuus Wilhelminpuiston alueelle. Taiteen toivotaan luovan puistolle identiteettiä, tarjoavan siellä liikkuville uusia näkökulmia ja tuovan iloa ihmisille arjen keskellä. Puistosta halutaan luoda taiteen avulla viihtyisä ympäristö liikkujille ja asukkaille.

Kilpailun aikataulu

Kilpailu järjestetään 7.5.2018 - 15.2.2019 välisenä aikana.

Wilhelminpuiston taidekilpailuun saapuneet teosehdotukset laitetaan esille Lahden kaupungin verkkosivuille 15.3. - 29.3.2019 aikana, jolloin kaupunkilaisilla on mahdollisuus antaa äänensä omalle suosikilleen. Arvostelulautakunta voi ottaa yleisön mielipiteet huomioon, mutta ne eivät ole lautakuntaa sitovia. Ehdotukset ovat esillä myös Raksa-messuilla 15.3. - 17.3.2019 Lahden kaupungin osastolla Lahden Messuhallissa.

Kilpailu ratkeaa torstaihin 11.4.2019 mennessä. Tulokset julkaistaan tiedotusvälineille tiedotustilaisuudessa, joka samalla avaa kilpailusta koostetun näyttelyn. Näyttelyssä on esillä palkitut luonnokset ja osa kilpailuehdotuksista. Näyttely kestää 26.4.2019 asti ja sen paikka ilmoitetaan myöhemmin. Palkintolautakunnan arvostelupöytäkirja on luettavissa kilpailun tuloksen julkistamisen jälkeen Lahden kaupungin verkkosivuilla.

Palkintolautakunta

Palkintolautakunnan muodostavat:
kaupunginpuutarhuri, Kirsi Kujala, Lahden kaupunki, puheenjohtaja
maisema-arkkitehti, Maria Silvast, Lahden kaupunki
amanuenssi, Liisa Mäkitalo, Lahden taidemuseo
projektipäällikkö, Minna Kortesmaa, YIT Rakennus Oy

Suomen taiteilijaseuran nimeäminä palkintolautakunnan taiteilijajäseninä toimivat
kuvataiteilija Eili Ikonen
kuvataiteilija Nanna Hänninen
kuvataiteilija Taneli Rautiainen

Lautakunnan sihteerinä toimii YIT:n taidekoordinaattori Mari Kemppinen. Kilpailun palkintolautakunta voi käyttää avukseen ulkopuolisia asiantuntijoita arvioidessaan ehdotuksia.

Kilpailua koskevat kysymykset

Lisätietoja kilpailun käytännön asioista antaa kilpailusihteeri, Mari Kemppinen, mari.kemppinen@yit.fi, puh. 050 560 0574.

Kilpailuehdotuksia koskevia lisäkysymyksiä voi esittää kilpailun välityshenkilölle, Suomen Taiteilijaseuran kilpailuasiamies Anna Kuusi, Iso Roobertinkatu 3-5 A 22 00120 Helsinki, anna.kuusi@artists.fi, puh. 050 4344 280.

I. jakso 7.5. - 1.6.2018, kysymykset ja vastaukset on julkaistu verkkosivulla.
II. jakso 1.9. - 30.9.2018, jakson aikana ei lähetetty kysymyksiä.

Kysymyksiin vastataan kahden viikon sisällä kysymyskauden päätyttyä näillä Lahden kaupungin verkkosivuilla.

Kilpailuasiakirjat