Vanhan Jalkarannantien paikalle rakennetaan vehreä puistoväylä keskustasta Pikku-Vesijärvelle ja edelleen Vesijärven rantaan. Tälle väylälle ei tule ajoneuvoliikennettä, ainoastaan pyöräily ja kävely sallitaan.
Puistoväylän ja sivupuistojen suunnitelma on valmistunut ja hyväksytty. Nyt on laadittavana rakentamis- ja vaiheistussuunnitelmat.
Paasikivenaukion ensimmäinen vaihe valmistui kesällä 2019. Aukion ja puistoväylän rakentaminen jatkuu tulevina vuosina kortteleiden rakentamisen aikataulussa.
Tuulisuus selvitetty
Alueelle on teetetty tuulisuus- ja pienilmastoselvitys. Selvityksen mukaan Ranta-Kartanon katutaso on tuulioloiltaan
turvallinen ja pääasiassa myös viihtyisä. Kaavan mukainen rakentaminen ei
aiheuta erityisiä tuulisuppiloita tai muuta vastaavaa haittaa. Selvityksen
suosituksia käytetään puistosuunnittelussa mm. oleskelualueiden sijoittelussa.
Alueelle on suunniteltu useampia pergoloita, joiden
sijaintiin ja rakenteeseen selvitys antaa ohjeita, jotta pergolat toimisivat
halutulla tavalla mm. katkaisemassa tuulia. Selvitys on kokonaisuuden luettavissa sivun oikeassa reunassa olevasta linkistä.