Vesihuoltolaitosten toiminta-alueet

Vesihuoltolaitoksen toiminta-alue on kaupunginvaltuuston hyväksymä alue, jolla vesihuoltolaitos sitoutuu vastaamaan vesihuollon toteutuksesta.

Lahti Aqua Oy:n toiminta-alue on vahvistettu vuonna 2012 ja Nastolan vesihuoltolaitoksen vuonna 2015. Lahden ja Nastolan yhdistyessä Nastolan vesihuoltolaitoksen toiminta-alueet liitettiin osaksi Lahti Aqua Oy:n toiminta-aluetta.

​Vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella sijaitsevat kiinteistöt on liitettävä Lahti Aqua Oy:n vesijohto- ja viemäriverkostoon. Liennytykset ovat toiminta-alueilla sijaitsevien kiinteistöjen osalta erilaiset kuin haja-asutusalueella. Vesihuoltolaitoksen toiminta-alueilla liennytykset koskevat pääsääntöisesti vain sellaisia kiinteistöjä, jotka sijaitsevat toiminta-alueella mutta eivät taajamaksi luokitellulla alueella.

Vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella tarkoitetaan aluetta, jolla vesihuoltolaitos sitoutuu vastaamaan vesihuollon toteutuksesta. Toiminta-alue kattaa yleensä käytännössä sellaiset alueet, joilla vesihuolto on tarpeen järjestää kootusti esimerkiksi tiiviin asutuksen takia.

Käytännössä toiminta-alue kattaa Lahdessa taajamaksi luokitellut alueet. Lisäksi toiminta-alueita on vahvistettu ennakoiden sellaisille alueille, joille asutuksen odotetaan tulevina vuosina laajenevan. Näin varmistetaan, että edellytykset vesihuollon keskitettyyn toteuttamiseen alueella ovat olemassa alueen rakentuessa.

Yhteystiedot

Mirka Autio
vesiensuojelusuunnittelija
p. 044 7909 403
mirka.autio@lahti.fi