Talvikunnossapito
Kiireellisyysluokkia on kaksi (A ja B). Hoitoluokassa A auraus aloitetaan viimeistään, kun lunta on satanut 2 cm. Jalankulun ja pyöräilyn A-luokan pääväylät on aurattu 6 tunnin kuluessa lähtökynnyksen täyttymisestä.
Hoitoluokassa B auraus aloitetaan viimeistään, kun lunta on satanut 3 cm. B-luokan jalankulku- ja pyöräteiden auraus on suoritettu 12 tunnin kuluessa lähtökynnyksen täyttävän sateen päättymisestä.
Liukkaudentorjunta
Väylät hiekoitetaan heti, kun vaarallista liukkautta ilmenee. Asuinkerrostalojen sekä liike- ja teollisuuskiinteistöjen vain jalankululle tarkoitettujen jalkakäytävien talvihoito ja liukkaudentorjunta on kiinteistöjen vastuulla.
Voit tilata puhelimeesi jalkakäytävien liukkaudesta varoittavan tekstiviestin.
Liukkausvaroitus ja ilmanlaatuvaroitus
Puhtaanapito
Hiekoitushiekka puhdistetaan jalankulku- ja pyöräväyliltä keväisin
toukokuun alkuun mennessä. Puhdistus aloitetaan pääkaduilta ja
jalankulku- ja pyöräväyliltä.
Katujen kevätsiivouksen
kokonaiskesto on enintään 21 vuorokautta siitä, kun olosuhteet sallivat
töiden aloittamisen täysitehoisesti. Ennen harjausta alue kastellaan
pölyhaittojen vähentämiseksi.
Kesän aikana kaupunki puhdistaa vastuullaan olevat alueet kerran kahdessa kuukaudessa.
Pientalojen, asuinkerrostalojen sekä liike- ja teollisuuskiinteistöjen kohdalla olevien viheralueiden ja jalankulku- ja pyöräväylien puhtaanapito on kiinteistöjen vastuulla. Puhtaanapito tarkoittaa lian, roskien, rikkaruohojen ja irtonaisten esineiden poistamista ja kasvillisuuden siistimistä.
Kiinteistölle kuuluvat kadunhoitotyöt
Kesäkunnossapito
Vaaraa aiheuttavat kuopat ja halkeamat sekä
liikenneturvallisuudelle tärkeät liikennemerkit korjataan heti, kun ne
on havaittu tai niistä on saatu tieto.
Muut vauriot korjataan viikon kuluessa niiden havaitsemisesta.