Kaupungin sijaintiin I Salpausselän valtakunnallisesti arvokkaalla pohjavesialueella liittyy suuria riskejä – sijaitseehan se juomavesivarastonsa päällä.
Monet maaperää mahdollisesti pilaavat riskitoiminnat ovat menneinä vuosina usein sijoittuneet pohjavesialueille ja pilaantunut maaperä on aina riski pohjavedelle. Myös konkreettista maaperän ja pohjaveden pilaantumista on tapahtunut.
Riskien hallinta
Maaperän ja pohjaveden pilaaminen on laissa kielletty. Ympäristölainsäädännön
avulla Lahden ympäristönsuojeluviranomaisen on mahdollista valvoa maaperälle likaantumisriskejä
aiheuttavia toimintoja ympäristölupien, – ilmoitusten sekä maa-aineslupien
käsittelyn yhteydessä. Hämeen ELY käsittelee puolestaan pilaantuneiden maiden
kunnostuspäätökset ja ilmoitukset.
Lahdessa pilaantuneiden maiden kunnostuksessa on oltu aktiivisia ja
vuosien varrella on kunnostettu kymmeniä kohteita. Tavallisimpia
kunnostuskohteita ovat olleet erilaisilla öljytuotteilla joko vahinkojen tai
pitkäaikaisen varastoinnin ja käytön seurauksena pilaantuneet maat.