Launeen keskuspuiston tapahtumakentällä voi harjoitella viisi viikkoa ulkokuntosalilaitteilla, joilla kaikenkuntoiset yli 14-vuotiaat voivat liikkua tehokkaasti ja turvallisesti.
Laitteissa harjoitusvastusta voi säätää helposti, mikä tekee niistä soveltuvia niin aloittelijoille kuin kokeneille liikkujille. Salilta löytyy monipuolisesti laitteita koko kehon harjoitteluun. Pienet lapset ovat vanhempien vastuulla, eikä lapsia saa päästää leikkimään kuntolaitteille.
– Halusimme testikuntosalin Launeelle, sillä pysyviä kuntolaitteita on tulossa puistoon yleissuunnitelman mukaan lähivuosina. Näin saamme myös asukkailta palautetta, mitkä välineet ovat suosituimpia. Niitä on myös asukkaat kovasti toivoneet, kertoi toinen puiston suunnittelijoista, suunnitteluhortonomi Eeva Blomberg.
Ulkokuntosalin avaaminen on osa laitevalmistaja Omnigym Oy:n kansainvälistä tutkimushanketta, jossa selvitetään laitteiden käyttäjäkokemuksia, -määriä ja tyytyväisyyttä eri puolilla Eurooppaa. Tutkimus toteutetaan vuosina 2020–2025, ja väliaikainen ulkosali on tähän mennessä vieraillut jo yli 300 paikkakunnalla kymmenessä maassa.
Tutkimuksen aikana kerätään palautetta suoraan käyttäjiltä kyselyllä. Samalla seurataan laitteiden käyttöä sensoreiden avulla – mitattavia tietoja ovat esimerkiksi toistomäärät ja käyttöajat. Kaikki tieto kerätään anonyymisti eikä henkilökohtaisia tietoja tallenneta. Käyttödata ja asiakaspalaute jaetaan myös kaupungin käyttöön.
Kuntosali asennetaan Launeelle perjantaina 9.5. klo 9. Se on käytössä jo perjantaina klo 12 alkaen. Laitteet ovat 13.6. asti käytettävissä.
Avajaiset ja laitteiden opastusta: 14. toukokuuta, klo 14–18. Paikalla opastamassa laitteiden käyttöön on sekä laitevalmistaja että Lahden liikuntapalvelut.
-
Eeva Blomberg
Suunnitteluhortonomi