Hyppää sisältöön

Lahden suunta

Lahden kaupunki on kehittänyt tavan tehdä yleiskaavatyötä jatkuvasti neljän vuoden sykleissä valtuustokausittain. Yleiskaavan kanssa samaan prosessiin on yhdistetty kestävän kaupunkiliikkumisen ohjelma, ja tätä kokonaisuutta kutsutaan nimellä Lahden suunta. Tämä tapa tehdä maankäytön ja liikkumisen suunnittelua yhdessä on Suomessa ainutlaatuinen. Tavoitteena on sujuva arki ja lahtelaisten hyvinvointi.

Lahden suunta -työn tavoitteet tarkistetaan aina valtuustokausittain kaupungin uuden strategian pohjalta. Lahden suunta toteuttaa kaupungin strategiaa ja ympäristötavoitteita. Jatkuva työ etenee neljän vuoden sykleissä valtuustokausittain ja siihen voidaan ottaa mukaan muitakin koko kaupunkia koskevia strategisia tulevaisuuden suunnittelun teemoja. Nyt käynnissä on vuodet 2021-2025 kestävä kierros.

Lahden suunta tehdään yhteistyössä

Lahden suunta -työssä rakennamme tulevaisuuden kestävää kaupunkia yhdessä kaupunkilaisten, toimijoiden, päättäjien ja asiantuntijoiden kanssa. Hedelmällisin aika yhteistyölle ja keskusteluille on työn alkuvaiheessa.

Millainen on tulevaisuuden Lahti?

Millaisessa kaupungissa haluaisit elää? Millaisia elämäntyylejä lapsesi tai lapsenlapsesi kenties valitsevat tulevaisuudessa? Mihin suuntaan Lahden tulisi kehittyä? Kuinka ihmisten arki sujuu kestävästi ja asukkaat voivat hyvin? Näihin kysymyksiin etsitään yhdessä vastauksia Lahden suunta -työssä. Lahden suunta on keskustelufoorumi kaupungin tulevaisuudesta.

Tutustu työn osiin

Yleiskaava on tulevaisuuden kartta ja strategian kuva

Yleiskaava on kaupungin yleispiirteinen maankäytön ja liikenneverkon suunnitelma. Se osoittaa, missä eri toiminnot, kuten palvelut, elinkeinot ja asuminen kaupungissa sijaitsevat. Yleiskaava saa valtuuston päätöksellä lainvoiman.

Lue lisää yleiskaavasta

Kestävän kaupunkiliikkumisen ohjelma mahdollistaa viisaat valinnat ja toteuttaa strategiaa

Kestävän kaupunkiliikkumisen ohjelma (SUMP) sisältää vision, tavoitteet ja toimenpidelistauksen sekä toteutussuunnitelman kestävän liikkumisen edistämiselle. Suunnittelussa ovat mukana kaikki kulkumuodot.

Lue lisää ohjelmasta

Vuosien 2021-2025 työn eteneminen

  • Lahden suunta -prosessin osana laaditaan Lahden yleiskaavan 2035 ja kestävän kaupunkiliikkumisen ohjelma 2021–2025. Kokonaisuuden vireilletulosta ilmoitettiin kaavoituskatsauksessa 10.3.2022.

    Lahden suunta 2021-2025 osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) hyväksyttiin ja päätettiin asettaa nähtäville kaupunginhallituksen kokouksessa 4.4.2022 (§ 128). Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa päivitetään tarvittaessa koko työn ajan.

    Kaupungin strategian laatiminen käynnistää Lahden suunta -prosessin. Kaupunginvaltuusto hyväksyi uuden strategian kokouksessaan 14.3.2022. Strategian pohjalta Lahden suunta -työlle valmisteltiin tavoitteet kevään 2022 aikana. Lahden suunnan tavoitteita käsiteltiin kaupunkiympäristölautakunnassa 15.6.2022 (§ 93) ja kaupunginhallituksessa 20.6.2022 §265. Kaupunginvaltuusto päätti hyväksyä tavoitteet 5.9.2022 (§ 73).

  • Luonnosvaihetta valmisteltiin samanaikaisesti tavoitevaiheen rinnalla ja erityisesti alkuvaiheen työskentelyä ohjasivat vahvasti edelliseltä kierrokselta siirtyneet teemat. Valtuuston hyväksymiin viime kierrokselta siirtyneisiin teemoihin voi tutustua tarkemmin tällä sivulla olevasta koosteesta.

    Sidosryhmien kanssa määriteltiin aluksi selvitystarpeet ja lisäksi tunnistettiin maankäytön ja liikkumisen osalta tulevaisuuden näkymiä ja muutostarpeita. Uusia selvityksiä luonnosvalmistelun pohjaksi on laadittu mm. kiertotalouden mahdollisuuksista yleiskaavatasolla, paikallisista maisemista, arvokkaista luontotyypeistä, elinkeinoelämän mahdollisuuksista Lahdessa, kaupunkilogistiikasta, kävely-ympäristöjen laadusta sekä kaupunkipientaloista. Luonnosratkaisut on valmisteltu selvitystiedon pohjalta.

    Vuoden 2022 aikana Lahden suunta -asukastilaisuuksissa syvennyttiin yhdessä eri teemoihin, joista kerättiin tietoa ja kommentteja myös Maptionnaire-kyselyillä. Luonnosratkaisuista keskusteltiin päättäjien kanssa kaupunkiympäristölautakunnan ja kaupunginhallituksen iltakoulussa sekä asukkaiden kanssa kumppanuuspöytien työpajassa keväällä 2023. Asukkaille järjestettiin lisäksi toukokuussa 2023 kaksi esittelytilaisuutta, joissa käytiin läpi Lahden suunta -työn luonnoksen keskeisiä sisältöjä ja muutoksia sekä nähtävilläolon tavoitteellista aikataulua.

    Kaupunkiympäristölautakunta hyväksyi 14.6.2023 Lahden suunta -työn 2021–2025 luonnoksen asetettavaksi MRL 62 § mukaisesti nähtäville 26.6.-31.8.2023 väliseksi ajaksi. Luonnosvaiheen aineisto oli esillä tämän verkkosivun lisäksi Lahden Palvelutorin Lahti-Pisteessä, pääkirjastossa ja Nastolan kirjastossa ja siihen oli mahdollisuus antaa mielipide nähtävilläoloaikana.

    Luonnoksesta saatiin yhteensä 30 palautetta. Niistä 10 oli viranomaislausuntoa, 6 yhdistysmielipidettä ja 14 asukasmielipidettä. Luonnosvaiheen palautteen keskeiset sisällöt liittyivät vaikutustenarvioinnin riittävyyteen sekä uusien kaavamääräysten ohjaavuuteen. Tarkennustarpeita oli tunnistettu erityisesti kiertotaloutta, luontoa, ekologista kompensaatiota, joukkoliikennevyöhykkeitä ja aseman paikkoja koskevissa kaavamerkinnöissä- ja määräyksissä. Karttojen visuaalisen ilmeen parantaminen ja selkeyttäminen nähtiin tärkeänä. Kaavaselostuksessa oli tunnistettu täydennystarpeita esimerkiksi kaupunkiseutusuunnitelman kuvauksen osalta.

    Yleiskaavaluonneksen kartta-aineistoihin voi tutustua Lahden karttapalvelussa yleiskaavoituksen osiossa ”LUONNOS Lahden yleiskaava 2035”.

  • Lahden suunta -työn ehdotuksen valmistelu on käynnissä kesän aikana saadun palautteen ja tunnistettujen kehitettävien teemojen osalta. Myös selvitysluonnoksia viimeistellään lopulliseen muotoonsa.

    Vuorovaikutteista suunnittelua on syksyn 2023 aikana jatkettu sisäisillä asiantuntijatyöpajoilla ja teemakohtaisilla neuvotteluilla. Lahtelaisilla on mahdollisuus osallistua ehdotuksen valmisteluun asukastyöpajassa 16.11.2023 klo 17–19.

    Tavoitteena on saada Lahden suunta -työn ehdotus nähtäville alkuvuodesta 2024 ja kaupunginvaltuuston hyväksymiskäsittelyyn vuoden 2024 lopussa.

    Aiempien vaiheiden kohdalta voit tutustua työn tähänastiseen etenemiseen ja esimerkiksi luonnosaineistoihin.

  • Kaupunginhallitus

    Kaupunginvaltuusto

Ota yhteyttä