Hyppää sisältöön

Lahdessa kouluateriapaketti yli 3000 oppilaalle

Maanantaina 30.3. Lahdessa alkaa kaupungin etäopiskelevien peruskoululaisten kouluateriapakkausten jakelu sen tilanneille.

Huoltajilta kysyttiin etäopiskelevien koululaisten kouluaterian tarvetta. Tilauksia tuli yhteensä 3136 oppilaalle. Ahtialan, Kivimaan ja Mukkulan kouluissa kussakin tilattiin yli 200 ateriapakettia. Kaupungin 25 peruskoulussa oppilaita on keskimäärin 10 300.

Kouluateriapakkaus on koulun lounasta vastaava kylmä ateria, joka lämmitetään kotona. Ateriapakkaukset suunnitellaan ja tehdään oppilaan kahden-kolmen päivän lounastarpeeseen.

Kouluateriapakkausten jakelupisteinä ovat koulut. Ateriapakkaukset jaetaan ulkotiloissa. Etäopetuksessa oleva oppilas tai oppilaan huoltaja tulee noutamaan tilaamansa ateriapakkauksen omalta koululta tai kotiaan lähinnä olevalta koululta maanantaisin ja keskiviikkoisin aikavälillä klo 10-13. Ateriapaketit noudetaan porrastetusti. Näin vältytään suurilta henkilömääriltä.

Ma 30.3. alkavalla viikolla ateriapaketti haetaan oppilaan omalta koululta. Tällä järjestelyllä kyetään huomioimaan ateriapakkausten riittävyys ja erityisruokavaliot ensimmäisen viikon aikana.

Ma 6.4. alkavalla viikolla ateriapaketti on mahdollista noutaa omaa kotia lähinnä olevasta koulusta huomioiden noutoaikaporrastus. Tieto noutopisteestä, mikäli kyseessä ei ole oppilaan oma koulu, tulee lähettää sähköpostitse, osoitteeseen kouluruokainfo@paijatateria.fi .

Mikäli perheessä on useita lapsia, samasta noutopaikasta voi hakea ateriapakkaukset kaikille perheen lapsille samalla kertaa 6.4. alkavalta viikolta eteenpäin.

Ateriapakkausten jakamisesta huolehtii Päijät-Hämeen Ateriapalvelujen henkilöstö. Koulunkäyntiavustajat ohjaavat piha-alueella ateriapaketin hakijoita järjestäytyneisiin jonoihin ja noudattamaan vähintään kahden metrin turvallisuusväliä lähikontaktien välttämiseksi.

Kaikessa ohjeistuksissa muistutetaan viranomaisten koronavirusohjeista ja suosituksista sekä kehotetaan niitä noudattamaan paitsi ateriapaketin jonotustilanteessa myös sen hakumatkalla koulun ja kodin välillä.

Kouluateriapaketin tilanneille huoltajille toimitetaan sähköpostitse tarkat hakuohjeet ja aikataulutus.

Päijät-Hämeen Ateriapalvelut vastaa paitsi lounasateriapakkausten valmistamisesta, jakamisesta myös uusista tilauksista ja mahdollisista muutoksista. Ateriapalvelujen sähköpostiosoite kouluruokainfo@paijatateria.fi toimii huoltajille yhteydenotto- ja palautekanavana poikkeusajan kouluruokailujärjestelyissä.

Päijät-Hämeen Hyvinvointikuntayhtymä ja kaupungin valmiuden johtoryhmä ovat hyväksyneet ateriapakettien jakeluun liittyvän toimintasuunnitelman.

Lisätiedot

Päijät-Hämeen Ateriapalvelut Oy,
palvelujohtaja Maarit Tuomala-Nikkanen, p. 044 716 1563

Lahden kaupunki
vastuualuejohtaja Lassi Kilponen, p. 044 716 1328
perusopetuksen palvelupäällikkö Johanna Saastamoinen, p. 044 416 3159

Huoltajien kouluateriapakettiin liittyvät yhteydenotot: kouluruokainfo@paijatateria.fi

Löydät Lahden perusopetuksen sivuilta ohjeita poikkeustilanteessa oppilaille, huoltajille, vanhemmille, henkilöstölle.

Perusopetus

Aihealueet