Hyppää sisältöön

#KesäKeskustassa

KesäKeskustassa

Lahden kaupunki laati keväällä 2021 korona-exit -suunnitelman, jolla parannetaan erityisesti kaupunkikeskustan elinvoimaa sekä toipumista koronan vaikutuksista.

Toimenpiteistä viestitään keskustan kehittämisyhdistys Lahti Cityn aiemmin lanseeraaman #KesäKeskustassa -kampanjan alla.

Lahden keskustaa elävöitetään mm. seuraavilla toimenpiteillä:

  • Lahden torin oleskelualue sekä tapahtumalava, tutummin Lahen Lava
  • LSL:n 1 € mobiililippu iltaisin sekä viikonloppuisin 1.7. – 5.9.2021
  • Ravintoloiden terassimaksuista luopuminen vuoden 2021 osalta

Lahden kaupunki toivoo, että lahtelaiset ikuistavat vierailunsa Lahden keskustaan ja Lahen Lavalle #KesäKeskustassa -tunnisteella omissa some-postauksissaan.

Keskustayritykset voivat ladata oikean reunan linkkilistasta #KesäKeskustassa -bannerin sekä some-käyttöön tarkoitetun leiman, joita voi hyödyntää ihmisten houkuttelussa Lahden keskustaan kesän aikana.

Kesällä tavataan Lahen Lavalla

Näkyvimpänä toimenpiteenä on kaupungin tapahtuma- ja oleskelualueen luominen torille 1.7.-5.9. väliseksi ajaksi. Alueella on esiintymislava, istuinpaikkoja n. 170 henkilölle, pientä puuhasteltavaa lapsille ja viheristutuksia niin kaupunkilaisten iloksi kuin tapahtumajärjestäjien tueksi.

Lahen Lavan ohjelmisto

  • Keskiviikko 4.8.

    12.00-12.45  Ukuleleharrastajien yhteissoitto – ikivihreitä ja iskelmiä
    14.00-16.00 Lippalakki String Band – akustista musiikkia Appalakkien perinnemusiikin, countryn sekä folkin hengessä.
    18.00 – 19.10 Ukuleleharrastajien yhteissoitto – ikivihreitä ja iskelmiä

    Torstai 5.8.

    13.00 -13.30 Tulevaisuus ja toivo, Lahden babtistilähetys, torimummo

    Perjantai 6.8.

    19.00-20.00 Five Beers Two Bowls -rockbändin solisti akustisesti
    21.00 – 21.45 DJ Sebastian – alternatiivista hiphopia rock- ja pop-viballa

    Lauantai 7.8.

    13.00 – 15.00 Rene Laulajainen

    Maanantai 9.8.

    13.00 – 14.00 Urkuviikon avaus ja yhteislaulutilaisuus
    14.00 – 15.00  Urkuviikko – Posetiivien ilmaiskonsertti

    Tiistai 10.8.

    16.00 – 17.00 Viihdemusiikkia laidasta laitaan – jokaiselle jotakin. Minja ja Anita Vuorentausta sekä Jan Dobrowolski

    Keskiviikko 11.8.

    15.00 – 15.30 Miss Lahti finalistien esittely
    18.30 – 19.30 Toivo kantaa – hengellisiä lauluja

    Torstai 12.8.

    18.00 – 18.30 Musiikkimarakatti – Lastenlaulujen yhteislauluilta

    Sunnuntai 15.8.

    11.00 – 12.45 Toivon keskus – lauluja ja todistuksia elämästä
    14.00 – 15.00 FairTrad – omaa polkuaan rämeeseen tallustava yhtye, joka esittää lauluja ajasta ja paikasta

    Torstai 19.8.

    16.00 – 18.00 Pause -taidefestivaalin päätösjuhla

    Perjantai 20.8.

    18.30 – 18.35 Tankotanssiakrobatiaa – kaiken ikäisille katsojille
    20.00 – 20.45 Hugo Cajan – Pop-rock musiikkikonsertti psykedeelisen rockin vaikutteilla

    Lauantai 21.8.

    11.00 – 12.30 Lahden kaupunginteatteri/Sinfonia Lahti
    13.20 – 14.15 Lippalakki String Band – akustista musiikkia Appalakkien perinnemusiikin, countryn sekä folkin hengessä.
    15.00 – 15.40 Hehewuti-artistin omaa suomenkielistä musiikkia
    18.00 – 19.00 Sulevin uni – omia biisejä klassisen kitaran säestyksellä

    Sunnuntai 22.8.

    13.00 – 14.00 Samba Maracana

    Torstai 26.8.

    18.00 – 18.30 Sambakoulu Força Natural – Samban ilo

    Perjantai 27.8.

    14.00 – 15.00 Pertti Hietamies – Ikivihreitä iskelmiä
    20.00 – 21.00 Lahtelaisen rockbändin levynjulkkarikeikka

    Lauantai 28.8.
    15.00 – 22.00 August Rock

    Sunnuntai 29.8.

    14.00 – 14.30 Força Natural

    Maanantai 30.8.

    15.00 – 15.30 Miss Lahti finalistien muotinäytös

    Tiistai 31.8.
    15.00 – 16.00 Uke Dudes

    Keskiviikko 1.9.-4.9.

    Lahti Fringe Festival

    Sunnuntai 5.9.

    Lahden Yrittäjien päivä

  • Lauantai 3.7.

    12.00 – 13.00 Lahden Kesänäyttämö – Jaakko ja pavunvarsi -maistiaisia
    14.00 – 14.30 Tulevaisuus ja toivo, Lahden babtistilähetys, torimummo

    Maanantai 5.7.

    12.00 – 15.00 DJ Sami Korkiakoski – 60- ja 70-luvun Suomi-musiikkia vinyyliltä

    Tiistai 6.7.

    12.00 -13.00 House of Hazard – sirkuspromoa

    Keskiviikko 7.7.

    9.30 ja 10.30 Lahden Kesänäyttämö – Jaakko ja pavunvarsi -maistiaisia
    12.00 – 12.30 Tulevaisuus ja toivo, Lahden babtistilähetys, torimummo
    18.30 – 19.30 Toivo kantaa – hengellisiä lauluja, laulu- ja soitinryhmä

    Torstai 8.7.

    14.00 – 15.00  Ukuleletrio – 13-vuotiaiden tyttöjen omat biisit ja coverit ukuleleilla

    Maanantai 12.7.

    12.00 – 13.00 Oiva Komppi, mies ja kitara – englanninkielistä blues- ja rockmusiikkia

    Perjantaina 16.7.

    18.00 – 19.00 Jukkismusa

    Keskiviikko 21.7.

    20.00 – 21.00 Vaeltajamaan – mies ja kitara; vanhoja ja uusia tuttuja klassikoita

    Torstai 22.7.

    18.00 – 19.00 Ikivihreitä iskelmiä, Pertti Hietamies

    Lauantai 24.7.

    12.00 – 12.30 Tulevaisuus ja toivo, Lahden babtistilähetys, torimummo
    14.00 – 14.15 Pelle Aurinkoinen – Iloista pelletouhua lapsille
    20.00 – 22.00  Dj R.U.S – amerikkalaisia hittibiisejä miksattuna

    Tiistai 27.7.

    15.00 – 16.00  Uke Dudes – perinteistä suomimusaa ukuleleille sovitettuna

    Keskiviikko 28.7.

    11.00 – 11.30 Tulevaisuus ja toivo, Lahden babtistilähetys, torimummo

    Perjantai 30.7.

    20.00 – 21.00 Led’z Rock Led Zeppelin 70’s Rock

    Lauantai 31.7.

    13.00 – 14.00 Lahden sahtimestaruuskilpailut
    16.00 – 17.00 Five Beers Two Bowls -rockbändin solisti akustisesti
    18.00 – 18.30 Lazzi – omia biisejä
    20.00 – 20.45 ja 21.00 – 21.45 Avaruusmehukomppanian Saturday Night Fever With Special Guest Stars

    Tiistai 3.8.

    14.00-15.00 Will’s Corner

Oleskelualueen somisteet ja rakenteet on hankittu lahtelaisyrityksiltä. Luhta tarjoaa kaupunkilaisten käyttöön oleskelualueen tyynyt sekä peitot ja rakenteiden materiaalit on hankittu ISKU Oy:ltä.

Alueen suunnittelusta vastanneet Muotoiluinstituutin opiskelijat Meri Majlund, Emma Hämäläinen ja Nina Lehto tarttuivat haasteeseen innolla.

– Suunnittelumme lähtökohtana oli luoda avoin kohtaamispaikka kaikille lahtelaisille. Inspiroiduimme kesästä, väreistä ja luonnosta, joten halusimme näitä elementtejä hyödyntäen luoda viihtyisän ja positiivisen tilan torille. Suunnittelutyötämme ohjasi vahvasti myös kierrätysmateriaalit, sillä halusimme tukea Lahden ympäristöpääkaupunkivuotta, kertoo Nina Lehto.

Tapahtuma- ja oleskelualue koki koronarajoitusten vuoksi jo suunnitteluvaiheessa monta muutosta. Alue haluttiin kuitenkin luoda torille osaltaan keskustaa elävöittämään.

Raskaan koronavuoden jäljiltä kaupunki halusi luoda myös tapahtumajärjestäjille jotain yhteistä ja positiivista.

– Ideoinnin tuloksena syntyi halu tuottaa kiva ja helppokäyttöinen esiintymisareena, joka mahdollistaa pienten esitysten/tapahtumien tekemisen ja suurempien promoamisen aivan Lahden ytimessä, kertoo Lahden kaupungin tapahtumapäällikkö Inkeri Määttä.

Tervetuloa torille

Torin tapahtumalavan varauslinkki löytyy sivun oikean laidan linkkilistalta ja lomakkeella pystyy hakemaan yhden tai useamman esitysajan torille tapahtuma-alueen aukioloaikoina 1.7.-5.9.

Torilla on esityksiä varten valmiina katettu 40 neliön esiintymislava, sekä perustason äänentoisto- ja valotekniikka sekä teknikko veloituksetta. Muut tarvikkeet ja soittimet on kunkin esiintyjän tuotava paikalle itse. Suurempiin esiintymisiin tarvittavaa äänitekniikkaa ja teknistä henkilökuntaa pitää varautua myös tuomaan paikalle itse.

Lisätietoja ja ohjeita tapahtumajärjestämisestä ja tapahtumalavasta löytyy osoitteesta www.lahti.fi/tapahtumajarjestajalle

LSL:n 1 € mobiililippu tukee keskusta-asiointia 1.7.-5.9.2021

Kampanjahintaiset liput ovat myynnissä Lahden seudun liikenteen mobiilisovelluksessa ajalla 1.7.-5.9.2021 arki-iltaisin klo 17 jälkeen ja viikonloppuisin koko päivän ajan.

Huomioithan myös LSL:n ohjeistukset korona-turvalliseen matkustamiseen:
https://www.lsl.fi/ajankohtaista/koronan-vaikutukset-joukkoliikenteeseen/