LAB-ammattikorkeakoulun kasvujohtaja Harri Reiman on melko tuore lahtelainen. Viime kesänä Reimanien perhe teki suuren päätöksen, pakkasi entisen elämänsä muuttolaatikoihin ja suuntasi Keski-Euroopan sykkivästä suurkaupungista Lahteen.
Lahti oli tehnyt lähtemättömän vaikutuksen perheeseen, joka oli viettänyt täällä lukuisia kesälomiaan. Päätös muutosta tuntui ajankohtaiselta, kun perheen nuorin lapsi oli aloittamassa peruskoulun.
–Mietimme, että jos muutamme johonkin Suomessa, niin mieluiten Lahteen. Emme halunneet pääkaupunkiseudulle, koska olemme asuneet keskellä miljoonakaupunkia kymmenen vuotta.
–Olimme tykästyneet Ankkurin alueeseen ja fiilikseen mikä siellä tuli. Kontrasti ruuhkaiseen suurkaupunkiin verrattuna on niin iso. Täällä on värejä, sinistä ja vihreää, pääset järvenrantaan ja voit nauttia kaikesta ympärilläsi – ympäristö on näkyvissä ja koettavissa.
Lahdesta löytyy kaikki mitä ihminen tarvitsee
Ystävät Varsovassa eivät olleet uskoa todeksi perheen muuttosuunnitelmia. Mitä ihmettä Lahdessa voisi olla sellaista, mitä miljoonakaupungista ei löydy? Lahteen ihastunut Harri osasi kuitenkin perustella valintaa vakuuttavasti.
–Lahti on kaupungin kokoinen kaupunki, josta löytyy oikeastaan kaikki tarvittava. Työmatkaan kuluu polkupyörällä kymmenen minuuttia, ja sen myötä aikaa ja energiaa vapautuu kaikkeen muuhun. Täällä on järvi, metsää ja puistoja. Kaikki on ihan lähellä. Kuitenkin jopa keskustassa on mukavan väljää, eikä kaikkea ole puristettu liian tiukasti pienelle alueelle.
Kun arki koostuu työssä ja koulussa käymisestä, harrastuksista ja ulkoilusta, Lahti täyttää lapsiperheen vaatimukset ja toiveet erinomaisesti. Harri kertoo koko perheen harrastavan monipuolisesti liikuntaa, ja erityisesti hänelle urheilu on yksi elämän tärkeimmistä asioista. Lahti on sporttikaupunki, jossa urheilun seuraamiselle ja harrastamiselle on Reimanin mukaan huikeat mahdollisuudet.
–Täällä olemme kaikkien mahdollisuuksien äärellä. Kotiovelta pääsee Kisapuistoon, josta löytyy kaikkea luistelusta tennikseen ja jääkiekkoon. Hiihtämään pääsee viidessä minuutissa ja laskettelemaan viidessätoista, pulkkamäkikin löytyy nurkan takaa. Talvellakin on siis vaikka mitä tekemistä!
Viihtymiseen ja hyvään oloon vaikuttaa myös se, että perheen arki sujuu hyvin. Aikuisten työasiat ovat järjestyneet hienosti. Harrin työpiste sijaitsee Mukkulan kampuksella, ja perheen äiti tekee monipaikkatyötä käyden Helsingissä aina aika-ajoin. Eka- ja tokaluokkalaisilla lapsilla koulu uudessa kotimaassa ja -kaupungissa on lähtenyt moitteettomasti käyntiin, ja harrastuksia on siunaantunut kalenterin täydeltä.