Hyppää sisältöön

Asemantaustan päiväkodin oma sisäilmatyöryhmä seuraa tilannetta

Asemantaustan päiväkodin käyttöä turvaavat toimet toteutettiin suunnitellusti kesän 2025 loppuun mennessä. Päiväkodin korvaavista tilajärjestelyistä tiedotetaan myöhemmin.

Rakennuksen painesuhteet ovat tavoitellulla tasolla. Käyttöä turvaavina toimenpiteinä painesuhteiden seuranta jatkuu, ja rakennus pidetään lievästi ylipaineistettuna ulkoilmaan nähden. Menettelyllä pyritään minimoimaan vuotoilmavirtaukset ulkovaipparakenteiden kautta.

Lisäksi muun muassa ilmanvaihtoa on tehostettu ja tehty alueellisia rakennusteknisiä purku- ja osastointitoimia pintarakenteissa havaittujen vaurioiden osalta.

Terveysvalvonnan kanssa käydyn vuoropuhelun pohjalta rakennuksen keskiosassa sijaitseva liikuntaleikkihalli- ja juhlasalitila saatiin takaisin käyttöön.

Kaupungin sisäilmatoimintamallin mukaisesti päiväkodilla toimii oma moniammatillinen kohdekohtainen sisäilmatyöryhmä.

Asemantaustan päiväkoti on perustettu vuonna 1988 ja sijaitsee Anttilanmäen alueella. Varhaiskasvatuspaikkoja on yhteensä 60.

Lisätietoa

Lahden Tilakeskus,
Jussi Hietala, sisäilma-asiantuntija, jussi.hietala@lahti.fi, 044 482 6222

 

Aiemmat tiedotteet:
8.5.2025: Asemantaustan ja Ruoriniemen päiväkotien väistötilaratkaisuja valmistellaan
9.4.2025: Asemantaustan päiväkodille haetaan korvaavia tiloja vuoden 2026 alusta
7.3.2025: Ase­man­taus­tan päi­vä­ko­din kah­den var­hais­kas­va­tus­ti­lan käyt­töä ra­joi­te­taan
23.1.2025: Asemantaustan päiväkotirakennuksessa sisäilman laatua heikentäviä tekijöitä