Ethän jää yksin – meiltä saat tukea! -tilaisuus on avoin paitsi nuorille, mutta myös aikuisille, jotka kantavat huolta esimerkiksi omasta nuorestaan.
Tilaisuudessa pääsee tutustumaan työkokeiluja ja -valmennusta työttömille nuorille tarjoaviin toimialoihin sekä nuorisotyön ammattilaisiin, jotka auttavat löytämään sopivat palvelut ja tekemään suunnitelmia tulevaisuutta varten. Tavattavissa on myös ammattilaisia, jotka tukevat nuoria esimerkiksi kriisitilanteeseen, pahaan oloon, jaksamiseen tai riippuvuuksiin liittyvissä asioissa.
Nuoret ja aikuiset voivat tulla tutustumaan palveluihin ja juttelemaan työntekijöiden kanssa yhdessä tai yksin. Tilaisuus ja siellä esiteltävät lahtelaisnuorille suunnatut palvelut ovat maksuttomia. Tilaisuuden järjestää Lahden nuorisopalvelut.
Lisätietoja
-
Anu Siiteri
Johtava ohjaaja
-
Jaana Lehtinen
Palvelupäällikkö