Hyppää sisältöön

Kasakkamäen koulurakennukseen tehdään kosteus- ja sisäilmatekninen kuntotutkimus

Tilakeskus on käynyt terveysvalvonnan kanssa vuoropuhelun Kasakkamäen koulurakennuksen esiopetustilojen käyttöä turvaavista toimenpiteistä. Koululla sijaitsevien esiopetustilojen ulkoseinärakenteita tiivistyskorjataan. Koko koulurakennukseen tehdään lisäksi kosteus- ja sisäilmatekninen kuntotutkimus, jolla selvitetään rakennuksen nykykuntoa ja sen vaikuttavuus sisäilman laatuun.

Syyskuussa tiedotettiin Kasakkamäen koululla sijaitsevien Riihelän päiväkodin esiopetustilojen ulkoseinärakenteen alentuneesta kunnosta ja sisäilmaselvityksistä.

Terveysvalvonta on arvioinut esiopetustilojen terveyshaitan esiintyvyyttä ja todennäköisyyttä tiloihin kohdennetun kuntotutkimuksen tulosten pohjalta. Esiopetustilojen ensimmäisessä kerroksessa terveyshaittaa esiintyy tasolla todennäköinen ulkoseinän lämmöneristekerroksen alentuneesta kunnosta ja ulkoseinärakenteen heikosta ilmatiiveydestä johtuen. Ensimmäisen kerroksen niin sanotussa neuvolasiivessä sijaitsevat esiopetustilojen lisäksi opiskeluhuollon ja iltapäivätoiminnan tilat.

Myös toisen kerroksen esiopetustilassa (220) terveyshaittaa esiintyy tasolla mahdollinen. Aiemmin tiivistyskorjatun tilan ulkoseinärakenteen ilmatiiveydessä on vain yksittäisiä puutteita.

Esiopetustilojen tiivistyskorjaukset tehdään kesällä 2026. Koko koulurakennuksen kosteus- ja sisäilmatekninen kuntotutkimus toteutetaan vuoden 2026 kuluessa.  Tutkimusajankohdasta tiedotetaan myöhemmin käyttäjille.  

Kaupungin sisäilmaryhmän tarveharkinnan mukaan tässä vaiheessa ei perusteta kohdekohtaista sisäilmatyöryhmää.

Aiempi tiedote 5.9.2025: Riihelän päiväkodin esiopetustiloissa Kasakkamäen koululla sisäilmaselvityksiä – Lahti

Lisätietoa