Kaupunkiympäristölautakunta hyväksyi viime lokakuussa sovintosopimuksen koskien Lahden eteläisen hoidonjohtourakan taloudellisia seikkoja. Kaupunginjohtaja käytti päätökseen otto-oikeutta. Osapuolet päättivät yhteisellä sopimuksella, että hoidonjohtourakka päättyy 30.9.2025 eli kaksi vuotta aikaisemmin kuin alun perin oli tarkoitus. Osapuolet neuvottelivat pääsemättä taloudellisista asioista sopimukseen.
Kaupunginhallitus kumosi kaupunkiympäristölautakunnan päätöksen ja palautti asian uudelleen valmisteluun tarkoituksena viedä asia käräjäoikeuden ratkaistavaksi. Samaan aikaan kanteen valmistelun kanssa ovat neuvottelut sovinnosta olleet kuitenkin käynnissä.
Osapuolten neuvottelujen jälkeen on päästy lopputulokseen, jota nyt ehdotetaan kaupunginhallituksen hyväksyttäväksi.
Sopimusehdotuksen mukaan kaupunki maksaa YIT:lle toteutuneet ja toteutuvat hankintakustannukset sekä sopimuksen mukaisen johto- ja hallintokorvauksen 1–3 hoitovuodelta. Lisäksi Lahti maksaa kolmannen hoitovuoden hoidonjohtopalkkiosta puolet eli 77 610 euroa.
Urakoitsijana toiminut YIT puolestaan luopuu muilta osin hoidonjohtopalkkioita koskevista vaatimuksistaan kokonaisuudessaan ja kaikilta osin. Urakoitsija hyvittää kaupungille aiemmin laskuttamansa hoidonjohtopalkkion ylittävin osin.
Sopimus tarkoittaa käytännössä sitä, että YIT palauttaa tai jättää laskuttamatta kaupungille 388 050 €. Kaupungin asiamieskulut ovat tähän mennessä olleet n. 20 000 €. Koska oikeudenkäynti sisältää melko suuren taloudellisen riskin puolin ja toisin, sopimus on tässä vaiheessa kaupungille turvallisin vaihtoehto.
Kaupunginhallitus on toimivaltainen hyväksymään sopimuksen, koska se käyttää kuntalain mukaan kaupungin puhevaltaa.
Lue kaupunginhallituksen kokouksen esityslista.
Kaupunginhallitus päätti hyväksyä sovintosopimuksen 26.5.2025 kokouksessaan.