Kaupunginhallitus antaa kaupungin lausunnon Lahden seudun liikenteen tasataksa- ja kustannustenjakoselvityksestä. Kokouksen 27.10.2025 esityslistalla on myös elinkeinoasioiden ja -politiikan toteutuksen arviointiselvitys.
Tasataksa- ja kustannustenjakoselvityksen lähtökohtana on, että Lahden seudun liikenteen lipputulot pysyisivät nykyisellä tasolla. Kaupungin lausuntoehdotus perustuu samaan periaatteeseen. Kaupungin lausunto tasataksasta etenee joukkoliikennelautakuntaan.
Lausuntoesityksen mukaan kaupunki kannattaa siirtymistä nykyisestä neljän vyöhykkeen mallista yhden vyöhykkeen tasataksamalliin. Samalla kaupunki edellyttää, että muutoksen vaikutuksia, kuten matkustajamäärien kehitystä, on seurattava ja hinnankorotukset pidettävä maltillisina. Päätöksenteossa olisi tärkeää huomioida myös järjestelmän selkeys, saavutettavuus ja joukkoliikenteen imago.
Kaupunki pitää tärkeänä, että joukkoliikenteen kustannusten jaon malli on selkeä, ennakoitava, oikeudenmukainen ja toimii ilman kuntalaisuustietoa. Kaupunki esittää lisäksi, että kustannustenjakoa selvitetään ja kehitetään edelleen.
Lahden elinkeinoselvitys valmistunut
Elinvoimapalvelut tilasi kesällä 2025 Lahden elinkeinopolitiikkaa koskevan selvityksen. Selvityksen tavoitteena oli arvioida Lahden kaupungin elinkeinopolitiikkaa ja hakea keinoja sen vaikuttavuuden parantamiseksi. Elinkeinotavoitteita toteutetaan laaja-alaisesti kaupunkikonsernissa ja yhteistyössä sidosryhmien kanssa.
Maailmanpolitiikan ja talouden muutosten myötä myös kaupunkien elinkeinopolitiikassa korostuvat strategiset investoinnit ja yhteistyö yritysten kanssa. Kaupungit tekevät aktiivisia päätöksiä, joilla ne tukevat paikallista kasvua ja varautuvat kansainvälisiin muutoksiin.
Selvitys tunnisti Lahden seudun vahvuudeksi erityisesti korkeakoulutyön ja yrityspalvelut. Myös esimerkiksi sähköisen liikenteen klusterityö, jossa yritykset, kaupungit, oppilaitokset ja tutkijat tekevät yhteistyötä, sai tunnustusta.
Selvityksen mukaan yhteinen invest in -työ, jolla pyritään houkuttelemaan alueelle uutta liiketoimintaa, yrityksiä ja investointeja, hyötyisi tavoitteellisesta kehittämisestä. Myös kärkiekosysteemityössä on edelleen kasvupotentiaalia ja kaupungin yrityksille myöntämän kehitysrahoituksen vipuvaikutusta on mahdollista yhä kasvattaa. Yritysten kansainvälistymisen tukemisessa seutu hyötyisi yhä tiiviimmästä yhteistyöstä kansallisten toimijoiden kanssa.
Selvityksen toteutti Kymipartners Oy ja se on jatko-osa keväällä valmistuneeseen innovaatiokyvykkyysselvitykseen, joka toteutettiin yhteistyössä LAB ammattikorkeakoulun kanssa. Selvitys esitellään valtuutetuille valtuustoinfossa.
Selvityksen voi tutustua Dynasty-palvelussa.
Lisätiedot
Tasataksa
kaupunkikehitysjohtaja Olli Alho, p. 040 595 4543
Elinkeinoselvitys
elinvoimajohtaja Elina Laavi, p. 040 708 2121
Kaupunginhallituksen kokouksen 27.10.2025 esityslista Dynasty-verkkopalvelussa