Hyppää sisältöön

Kaupunginhallitus 26.5.2025

Kaupunginhallitus päätti perustaa strategian valmistelua tukevan määräaikaisen strategiatoimikunnan ja pyysi valtuustoryhmiä nimeämään siihen jäsenet ja varajäsenet. Toimikunta toimii sanansaattajana strategiavalmistelun ja oman valtuustoryhmänsä välillä ja päättää työnsä strategian tultua hyväksytyksi valtuustossa.

Lisäksi kaupunginhallitus päätti merkitä Spatium Toimitilat Oy:n järjestämässä osakeannissa yhtiön osakkeita 339 kpl merkintähintaan 20 653,57 euroa osakkeelta, yhteensä 7 001 560,23 euroa. Osakkeet maksetaan luovuttamalla Spatium Toimitilat Oy:lle apporttina omistamansa Kiinteistö Oy Lahden Tiedepuiston osakkeet, 29 566 osaketta. Merkintähinnan maksu tapahtuu osakkeiden merkintäpäivänä.

Sovintosopimus Lahti Etelä hoidonjohtourakan urakoitsijana toimineen YIT Road Oy:n kanssa hyväksyttiin. Sopimuksen mukaan kaupunki maksaa YIT:lle toteutuneet ja toteutuvat hankintakustannukset sekä sopimuksen mukaisen johto- ja hallintokorvauksen 1–3 hoitovuodelta. Lisäksi Lahti maksaa kolmannen hoitovuoden hoidonjohtopalkkiosta puolet eli 77 610 euroa. Sopimuksen mukaan YIT palauttaa tai jättää laskuttamatta kaupungille 388 050 €. Kaupungin asiamieskulut ovat tähän mennessä olleet n. 20 000 €.

Päätökset tehtiin esityslistan mukaan.

Lisätietoja:

kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sirkku Hildén, p. 050 327 2691

Esityslistaan