Lahti jatkaa neljännelle energiatehokkuussopimuskaudelle
Suomessa käynnistyy uusi energiatehokkuussopimusten kausi vuosille 2026–2035. Sopimukset koskevat teollisuutta, energia- ja palvelualaa, kiinteistöalaa sekä julkista sektoria. Julkisen alan energiatehokkuussopimukseen voivat liittyä kunnat, kaupungit, kuntayhtymät, hyvinvointialueet sekä valtion toimijat.
Kaupunginhallituksen hyväksymä julkisen alan energiatehokkuussopimus koskee vain kaupungin omaa energiankäyttöä. Sopimusosapuolina ovat työ- ja elinkeinoministeriö, Energiavirasto, Kuntaliitto sekä Maakuntien tilakeskus.
Aiemmilla sopimuskausilla kaupungin sopimuksessa on ollut mukana konsernin toimitilakiinteistöyhtiöt sekä Lahti Aqua Oy.
Lahti säästää energiatehokkuustoimilla
Uuden energiatehokkuussopimuskauden vertailutaso on vuoden 2024 energiankulutus. Sopimuksen kokonaissäästötavoite on vähintään 10 prosenttia ja välitavoitteena vuonna 2030 on 6 prosenttia. Vuodelle 2030 Lahden kaupungin energiansäästötavoitteeksi tulee näin ollen 6 376 MWh ja vuodelle 2035 kokonaissäästötavoite on 10 626 MWh. Toteutuessaan tämä tarkoittaa lämmön ja sähkön nykyisillä keskihinnoilla noin miljoonan euron säästöä tulevissa energiakustannuksissa.
Lahden kaupunki liittyi energiatehokkuussopimukseen ensimmäisen kerran 2001. Lahti on saavuttanut kaikkina sopimuskausina säästötavoitteet. Laskennallisesti tämä tarkoittaa noin miljoonan euron vuotuista energiansäästöä. Keskeisenä toimenpiteenä tässä ovat olleet muun muassa sovitut energiasäästötoimet, tilankäytön tehostaminen ja kokonaistilamäärän vähentyminen sekä toimenpiteet tyhjissä kiinteistöissä.
Vielä voimassa olevan energiatehokkuussopimuksen säästötavoitteen vuosille 2017–2025 Lahden kaupunki on saavuttanut 113-prosenttisesti vuoden 2024 lopulla.
Valtio tukee energiansäästöön liittyviä hankkeita ja investointeja tapauskohtaisen harkinnan perusteella.
Opiskelija-asumisen ohjelma edistää yhteisöllisyyttä ja hyvinvointia
Kaupunginhallitus hyväksyi opiskelija-asumisen ohjelman vuosille 2025–2035.
Kaupungin korkeakouluopiskelijoiden määrän ennustetaan kasvavan noin 2400 uudella opiskelijalla vuoteen 2030 mennessä niin, että korkeakouluopiskelijoita on kaupungissa vuosikymmenen lopussa jo yli 10 000. Valtaosa opiskelijamäärän kasvusta pohjautuu kansainvälisten opiskelijoiden määrän kasvuun.
Opiskelijamäärän kasvu edellyttää, että kaupungissa on tarjolla riittävästi opiskelijoiden elämäntilanteita ja maksukykyä vastaavaa asumista, mikä tukee myös kaupungin korkeakoulujen vetovoimaa ja siten vahvistaa alueen elinvoimaa.
Toimenpiteinä kaupunki edistää uudiskohteiden toteutumista keskeisille sijainneille kampukseen nähden ja muuntojoustavasti. Erityisesti kansainvälisten opiskelijoiden asumiseen liittyvissä tarpeissa korostuvat lisäksi edullinen hinta sekä lyhytaikaisen majoituksen mahdollisuus.
Asumisen edulliseen hintaan kiinnitetään erityistä huomiota, ja esimerkiksi solu- tai yhteisöyksiöiden määrää pyritään kasvattamaan.
Ohjelmalla pyritään varmistamaan muun muassa kestävä opiskelija-asuntojen tuotanto ja opiskelijoiden osallisuusmahdollisuuksien parantaminen. Ohjelmalla tuetaan omaleimaisen opiskelijakulttuurin muodostumista, mikä tukee positiivisen Lahti -kokemuksen syntymistä.
Valtuuston linjauksen mukaan opiskelija-asumisen ohjelman laatiminen on yksi strategian kärkihankkeista.
Kaupunginhallituksen 8.9.2025 esityslista Dynasty-verkkopalvelussaLisätietoja
-
Pekka Komu
puheenjohtaja