Hyppää sisältöön

Kestävän päiväkotipihan konseptoinnin hyväksyminen

Sivistyslautakunnalle esitetään Lahden kaupungin päiväkotipihakonseptin hyväksymistä tulevien päiväkotihankkeiden suunnittelua ohjaavana asiakirjana. Lautakunnan esityksenä asia etenee edelleen kaupunginhallituksen hyväksyttäväksi.

Päiväkotipihakonsepti ohjaa pihojen suunnittelua. Sen tarkoituksena on, että päiväkotipihat olisivat nykyistä yhdenmukaisempia, viihtyisämpiä ja monipuolisen toiminnallisuuden mahdollistavia kasvuympäristöjä lapsille kaikkina vuodenaikoina. Kestävän päiväkotipihan konseptiin sisältyy lisäksi luonnon monimuotoisuuden ja turvallisuuden lisääminen sekä lasten liikunnallisuuden edistäminen.

Päiväkotipihakonsepti täydentää päiväkotikonseptia, joka puolestaan ohjaa päiväkotien tilaratkaisujen toiminnallista suunnittelua. Päiväkotikonseptin konserni- ja tilajaosto on hyväksynyt keväällä 2022.

Konseptoidut ratkaisut auttavat hallitsemaan rakentamis- ja ylläpitokustannuksia sekä nopeuttavat hankevalmistelua.

Päiväkotipihoilla ulkoilu ja luontoaltistus lisäävät lasten hyvinvointia

Päiväkotipihat ovat olennainen osa päiväkodin toimintaympäristöä. Monimuotoinen ja kokemuksellisesti rikas viherympäristö tuottaa todistetusti monia hyötyjä.

Lahtelaisia päiväkoteja on ollut mukana Adele- ja Kota-hankkeissa, joista saadut tulokset osoittivat, että luonnon monimuotoisuuden vahvistaminen, luonnon materiaalit ja luontoaltistuksen mahdollistaminen päiväkotipihoilla tuottivat positiivisia terveysvaikutuksia ja vaikuttivat myönteisesti myös viihtyvyyteen. Tähänastisissa tutkimuksissa hyödyllisiksi ja toimiviksi havaitut ratkaisut halutaan yleisesti käyttöön ja niitä kehitetään entistä toimivammiksi ja kestävämmiksi.

Muun rakentamisen tavoin myös piharakentaminen tuottaa merkittävästi päästöjä. Samalla kun edistetään ilmastonmuutokseen sopeutumista, voidaan edistää kiertotaloutta, lisätä hiilivarastoja, vahvistaa luonnon monimuotoisuutta ja parantaa hulevesien hallintaa.

Päiväkotipihakonseptin tavoitteita

  • Tiedon ja ymmärryksen lisääminen päiväkotipihojen mahdollisuuksista ja merkityksestä lasten hyvinvoinnille ja kehitykselle suunnittelun tueksi.
  • Ilmastonmuutoksen tuomien haasteiden huomioiminen ja ratkaisujen löytäminen. Parannetaan hulevesien imeyttämistä tontilla ja lisätään varjopaikkoja ulkoilupihoilla.
  • Vahvistetaan luonnon monimuotoisuutta ja lisätään kasvillisuuden määrää. Hyödynnetään kasvillisuutta ja luontoa päiväkotipihoilla monipuolisesti.
  • Mahdollistetaan luontoaltistus arkiulkoilun yhteydessä päiväkotipihoilla.
  • Varjostus ja hyvä ilmanlaatu lisäävät viihtyisyyttä. Hyödynnetään kasvillisuutta ja vähennetään pölyävien hiekka- ja sorapintojen määrää piha-alueilla.
  • Toimivat pihat mahdollistavat pihojen monipuolisen käytön ja toiminnallisuuden. Pihat mahdollistavat liikkumisen, erilaiset leikit ja luovan oppimisen sekä virkistäytymisen ja rauhoittumisen turvallisesti ja terveellisesti.
  • Vähennetään piharakentamisen ilmastopäästöjä suosimalla vähähiilisiä materiaaleja ja ratkaisuja. Pyritään vähentämään asfaltin ja betonikiven määrä. Hyödynnetään biopohjaisia- ja kierrätysmateriaaleja.
  • Huomioidaan hankintojen ja ylläpidon kustannukset ja pyritään löytämään kustannustehokkaita ratkaisuja.
  • Lasten yhdenvertaisuus paranee, kun uudet ja korjattavat pihat muotoutuvat konseptin mukaisesti yhdenmukaisemmiksi ja esimerkiksi luontoaltistuksen kautta saavutettavat terveyshyödyt ovat kaikkien pihakäyttäjien ulottuvilla.

Päiväkotipihakonseptia tarkistetaan hankkeista saatavan palautteen ja kaupungin rakentamista koskevien linjausten pohjalta. Valmistelusta on vastannut Lahden Tilakeskus yhdessä laajan käyttäjä- ja asiantuntijaryhmän kanssa. Jatkossa Lahden Tilakeskus hallinnoi konseptia ja päivittää sen määrityksiä sekä ohjeistaa sen soveltamista eri hankkeissa.

Sivistyslautakunnan kokous on 15.5.2025.

Sivistyslautakunnan kokouksen 15.5.2025 esityslista Dynasty-verkkopalvelussa 

Lisätietoja