Kun kapellimestari Hannu Lintu astuu Sibeliustalon pääsalin lavalle, hänen katseensa kiertää salia. Hän näkee yleisön, mutta myös tyhjät penkit. Jos ohjelmistossa on tavallista tuntemattomampi säveltäjä, vapaita paikkoja saattaa näkyä tavallista enemmän.
Voi olla, että häntä harmittaa.
Siitä huolimatta hän ei suostu ajattelemaan, etteikö Lahdessa voisi esittää ihan yhtä vaativia ohjelmia kuin missä tahansa muualla.
Kulttuurikaupungin olemuksesta keskustelevat Sibeliustalon pääsalin lavalla kolme lahtelaisen kulttuurikentän vaikuttajaa: Sinfonia Lahden taiteellinen partneri Hannu Lintu, Lahden kaupunginteatterin johtaja Lauri Maijala ja Tirra-Torvi Ravintoloiden ja Rooster Fest -festivaalin keulahahmo, ravintoloitsija Antti Sirvo.
He kaikki tuottavat Lahdessa kulttuuria, joka ei mielistele.
Sali ammottaa toistaiseksi tyhjyyttään. Illan konsertti alkaa muutaman tunnin kuluttua. Luvassa on luonnollisesti Sibeliusta, Sibeliustalossa kun ollaan, sekä Rautavaaraa että Wennäkoskea.
Kyse on elämästä. Jos ei olisi kulttuuria, elämä olisi erittäin köyhää. Mitä monipuolisempaa kulttuuri on, sitä elämyksellisempää elämä on.
Miehet tutustuvat toisiinsa pikkuhiljaa. He toimivat kulttuuritehtävissä samassa kaupungissa, mutta heidän tiensä risteävät harvoin. Kapellimestari pysyy pitkälti nuottiensa ääressä, teatterintekijä teatterissaan ja ravintoloitsija ravintoloissaan. Millainen kulttuurikaupunki Lahti heidän mielestään on, ja miksi kaupungissa pitäisi olla monipuolinen kulttuurikenttä?
– Kyse on elämästä. Jos ei olisi kulttuuria, elämä olisi erittäin köyhää. Mitä monipuolisempaa kulttuuri on, sitä elämyksellisempää elämä on, sanoo Sirvo.
Kukin päättää tietysti itse, miten kulttuuria kuluttaa ja mistä elämyksiä hakee, hän lisää. Kotisohvalla striimauspalveluiden ja woltattujen ruokien ääressä kulttuuriset huippuhetket jäävät todennäköisesti kokematta.
Lintua kysymykset turhauttavat.
– Miksi meidän pitää aina selittää, miksi kulttuuria pitää olla ja rahoittaa? Me olemme täällä yleisöä varten. Yleisöltähän sitä pitää kysyä, hän sanoo.
Konserttiyleisö ei ole vielä saapunut paikan päälle, joten siltä ei voi kysyä. Mitä sanoo Maijala?
– Kun minua pyydettiin hakemaan kaupunginteatterin johtajan virkaa, ihmisten mielestä se oli hienoa. Paitsi että virka oli Lahdessa. Lahdesta puhutaan edelleen aika synkkien mielikuvien pohjalta, Maijala toteaa.
Mairittelemattomat kuvaukset eivät lannistaneet helsinkiläisen KOM-teatterin silloista taiteellista johtajaa. Maijala tiesi, että Lahdessa oli iso teatteri, johon kaupunki oli panostanut, ja sinfoniaorkesteri, jonka kansainvälistä tunnettuutta Hannu Lintu oli edistänyt. Maijala aloitti kaupunginteatterin johdossa alkuvuonna 2024.
Oliko Lintu sinulle vetovoimatekijä tulla Lahteen?
– Hannu ei ollut silloin vielä täällä, Maijala vastaa.
Lintu innostuu kommentoimaan puhetta. Hänelle nimittäin Maijala oli selvä vetovoimatekijä.
– Ajattelin, että vau, tuo on täällä.
Linnun nimitys Sinfonia Lahden taiteelliseksi partneriksi julkistettiin tammikuussa 2024. Pesti alkaa syksyllä 2025 ja jatkuu toistaiseksi.
Hannu Lintu
- Sinfonia Lahden taiteellinen partneri, Sibelius-festivaalin taiteellinen johtaja
- Äänittää Sinfonia Lahden kanssa Einojuhani Rautavaaran 8 sinfoniaa Bis-yhtiölle
- Johtaa muun muassa Chicagon ja Bostonin sinfoniaorkestereita, Cleveland Orchestraa ja Berliinin filharmonikkoja
- Syntyi 1967 Raumalla
- Erityinen kokemus: ”Kävin trash metal -yhtye Slayerin keikalla Helsingin Jäähallissa vuonna 2006. Ääntä oli niin hirvittävästi, että ilma väreili. Ajattelin, että jos jumaliste saisin joskus samanlaisen energian konserttilavalle.”
- Vinkki: ”Älkää hyljeksikö omia, kuten suomalaiset usein tekevät. Tulkaa kuuntelemaan lahtelaista säveltäjää Sauli Zinovjevia. Hänen teoksensa Fade Out kantaesitetään Sinfonia Lahdessa syyskuun 18. päivä.”
Trio vaikuttaa lahtelaiseen kulttuurielämään paikallisella, kansallisella ja kansainvälisellä tasolla. Sirvo asuu kaupungissa vakituisesti ja tuntee kotikaupunkinsa kuin omat taskunsa.
– Olen neljännen polven lahtelainen molemmalta puolelta, hän ylpeänä toteaa.
Kaupunkilaiset tuntevat Sirvon monipuolisena musiikkimiehenä ja entisenä kaupunginvaltuutettuna. Oikeaan hauikseen tatuoitu Lahden vaakunan tulipyörä kertoo aidosta rakkaudesta kotikaupunkiin. Ravintoloitsijana hän toimii ”Lahen legendaarisessa rockklubissa” Torvessa ja kaupungin ”reiluimmassa kapakassa” Tirrassa.
Maijala syntyi ja vietti nuoruutensa Lahdessa. Torvessa hän oli istuskellut kavereiden kanssa monena iltana, vaikka ei tiennytkään, kuka milloinkin esiintyi; underground-skene oli tuolloin voimissaan. Nykyisin Maijala asuu puoliksi Lahdessa ja puoliksi Helsingissä.
Lintu elää lukuisten velvollisuuksiensa vuoksi ”limbossa” ja käy Lahdessa yksinomaan työtehtävissä. Hänelle Lahti on ”vaarallisen” lähellä Helsinkiä. Jos Lahti ei pidä varaansa ja erotu kulttuurinsa puolesta edukseen, sillä on vaarana vajota pääkaupunkiseudun ympäristökuntien harmaaseen massaan. Jos taas Lahdessa on korkeatasoista, monipuolista ja genrerajat ylittävää taidetta, joka herättää kansainvälistä kiinnostusta, se on se, mikä jää jäljelle, kun kaikki muu murtuu. Ja maailma on murroksessa.
– Näen, että juuri kulttuuri täällä tällä hetkellä kukoistaa, Lintu toteaa.
Sirvo tunnistaa kotikaupunkinsa plussat ja miinukset. Vähemmän vetovoimaisemmat tekijät tarvitsevat vastavoiman eli vahvan kulttuurielämän. Mutta miten kehittää yhdessä ehyt kokonaisuus, joka olisi mahdollista Lahden kokoisessa kaupungissa?
Se kiinnostaa monia: kulttuurin kuluttajia, rahoittajia, kaupunkia ja tietysti kulttuurin tekijöitä. Pöydän kolmikolla on vahvat kortit käsissään. Mihin suuntaan se haluaa Lahden kulttuurielämää viedä?
Lauri Maijala
- Lahden kaupunginteatterin johtaja, ohjaaja ja näyttelijä
- Toimi aiemmin KOM-teatterin taiteellisena johtajana ja ohjaajana
- Ohjaa syksyllä 2025 Suomen Kansallisteatteriin Täällä Pohjantähden alla -trilogian
- Syntyi 1986 Lahdessa
- Erityinen kokemus: ”Eksoottisinta oli, kun kävin Suomi–Englanti-jalkapallo-ottelussa Olympiastadionilla. Menin sattumalta. Olin todella turistina omassa maassa.”
- Vinkki: ”Käykää jossain, missä ette ole käyneet aiemmin. Minä voin mennä radio- ja tv-museo Mastolaan. En ole käynyt siellä.”
Yhdistetään rosoa ja ammattitaitoa, vastaa Lauri Maijala. Se on jutun juju ja avain erottumiseen. Maijala työskentelee talossa, joka on äänestetty kaupungin rumimmaksi rakennukseksi. Se on aikamoinen saavutus, kun vaihtoehtojakin olisi ollut, hän vitsailee.
– Teatterin arkkitehti kertoi minulle, että rakennuksen esikuva on Ison-Britannian kansallisteatteri Lontoossa. Nykyinen kuningas on vihannut ja vastustanut sitä, betonimöhkälettä, Maijala kertoo.
Hän rakastui omaan möhkäleeseensä.
– Nyt meidän slogan on, että rakastu betoniin.
Ja onhan taloa myös rakastettu. Se palkittiin Vuoden Betonirakenne -palkinnolla jo hiukan ennen valmistumistaan, ja se on edelleen yksi Lahden nykyarkkitehtuurin maamerkeistä.
Maijala on vakuuttunut siitä, että kansallisromanttisen järvimaiseman, ison sinfoniaorkesterin ja virkeän keikkaskenen yhdistelmä tarjoaa jotain ainutlaatuista.
– Lahdesta ei saa Porvoota millään. Aina voidaan ottaa valokuva ainoasta säilyneestä jugendtalosta ja sanoa, että ollaan melkein kuin Porvoo. Mutta juuri se roson ja ammattitaidon yhdistäminen erottaa meidät muista, Maijala perustelee.
Lahden oma kasvatti ei pane teatterinjohtajalle hanttiin.
– Ei puhettakaan, että oltaisiin Porvoo tai Tampere. Me ollaan Lahti. Täällä ihmiset ovat tosi aktiivisia, ja meillä on erittäin aktiivinen DIY-skene, Sirvo selventää.
Eikö tee-se-itse-mentaliteetilla, DIY:llä, ole vaara sortua kotikutoisuuteen?
Sirvo älähtää. Lahti on hänen kaupunkinsa, hänen elämänsä.
– Kotikutoisuus on sellaista, ettei tehdä vakavasti tai kunnolla. Vaikka olisi pientä, niin sen voi tehdä kunnolla, hän tähdentää.
Sirvo on toiminut vuosikymmenien ajan Lahden punk- ja undergroundkentällä ja järjestänyt kumppaneineen satoja bändikeikkoja ravintoloissaan. Rooster Fest on kehittynyt vuosien varrella merkittäväksi hardcore/punk-tapahtumaksi.
– Jos jotain täällä ei ole, se tehdään itse, hän sanoo.
Lintu ja Maijala syttyvät keskustelun saamasta käänteestä. Nyt puhutaan siitä, mikä on tarpeeksi hyvää. Jos ollaan hyviä Lahdessa, riittääkö se ja kenelle?
– Tämähän on Suomen ongelma ylipäänsä, että kun ollaan hyviä Suomessa, se ikään kuin riittää, Lintu toteaa.
Antti Sirvo
- Tirra-Torvi-Ravintolat Oy:n ravintoloitsija
- Rooster Fest -festivaalin vetäjä
- Syntyi 1976 Lahdessa
- Erityinen kokemus: ”Kävin Amsterdamissa visuaalisen taiteen museossa. Olin vähän skeptinen, mutta oli aikamoinen kokemus, vain valoa ja ääntä. Ihan loistava puoli tuntia hätäiselle miehelle.”
- Vinkki: ”Olkaa uteliaita, lähtekää liikkeelle. Kaupungissa on mahtavaa tarjontaa, joka hakkaa Netflixin 10–0. Ravintoloissa ruokakin on parempaa kuin woltattuna kotona. Näette ihmisiä ja juotte hyviä viinejä.”
Sinfonia Lahden historia on hänen mielestään hyvä esimerkki kunnianhimosta. Jossain vaiheessa asianosaiset päättivät, että enää ei suostuta olemaan pelkästään Lahden paras – ja ainoa – sinfoniaorkesteri. Orkesteri halusi olla tunnettu muuallakin.
Oli avauduttava ja hankittava kontakteja maailmalta.
Lintu luo yhteyksiä työkseen. Hän hyödyntää kansainvälisiä verkostojaan ja houkuttelee maailmantason muusikoita Sinfonia Lahden riveihin. Muusikot tulevat kuulemma ihan mielellään, osittain kaupungin suotuisan sijainnin vuoksi. Lahteen pääsee näppärästi, mikä painaa paljon matkustavien vaa’assa. Vieläkin auliimmin he Linnun mukaan tulisivat, jos heille voisi tarjota yhden esiintymisen sijaan kaksi tai kolme esiintymistä, kuten monessa musiikkikaupungissa on tapana.
Lahti on tarpeeksi tasokas Linnun kontakteille, vaikka orkesterin budjetissa eivät miljoonat pullistele.
Lintu, Maijala ja Sirvo edustavat eri kulttuurin muotoja, mutta yksi asia heitä yhdistää: tinkimättömyys omaa tekemistä kohtaan.
Kaupungin kulttuurista ydintä ei luoda ajatuspajassa tai mainostoimistossa, Lauri Maijala toteaa. Hänen mielestään kaupungissa pitäisi olla tekijöitä, jotka saavat tehdä sitä, mitä he tekisivät, olivat he sitten Lahdessa, Helsingissä tai Berliinissä.
Maijala antoi ensitöikseen huutia kaupunginteatterin vanhalle sloganille. ”Sinun kotiteatterisi” -muotoilu ei häntä puhutellut.
– Sanoin alussa, etten missään nimessä tule kertomaan päijäthämäläisestä elämästä tai rakuunasta, joka tapasi kauniin tytön kansalaissodan melskeissä. En tee myöskään yhtään Agatha Christietä. Muut ohjaajat saavat tehdä niitä näytelmiä muualla.
Maijala on poiminut ohjelmistoon teoksia valtavirran ulkopuolelta, muun muassa kotimaisia kantaesityksiä. Valinta poikkeaa tähänastisesta linjasta; edellisen kerran isolla näyttämöllä oli nähty kotimainen kantaesitys kuusitoista vuotta sitten.
Lintu, Maijala ja Sirvo edustavat eri kulttuurin muotoja, mutta yksi asia heitä yhdistää: tinkimättömyys omaa tekemistä kohtaan. Miten klassisen musiikin, teatterin ja rockkeikkojen välille voisi luoda uusia yhteyksiä ja saada sepot ja siirit, jesset ja jennit kokeilemaan uusia juttuja?
Lahti ei ole näet vain urheilukaupunki, jossa voi juosta Salpausselän rinteitä ylös tai laskea hyppyrimäkeä pitkin alas. Mäkihyppy on suhteellisen rajattu harrastus ihmisten parissa, Maijala lakonisesti toteaa.
Hänellä on idea: Lahteen tarvitaan kulttuurikapakka. Paikka, jonne ihmiset voivat mennä juttelemaan kokemastaan lasillisen äärellä. Tässä asiassa Tampere on paikallaolijoiden mukaan onnistunut hyvin. Sieltä löytyy useita kulttuuriin kytkeytyviä kohtaamispaikkoja, joissa voi vaihtaa ajatuksia etkoilla ja jatkoilla.
Raitiovaunukin helpottaisi siirtymistä paikasta toiseen. Sellaista ei vielä ole, mutta sellaisesta unelmoi Sirvo. Yhteinen verkkosivusto voisi puolestaan kertoa, että Lahdessa on festari joka päivä, koska aina tapahtuu jossain jotain.
Keskustelu päättyy. Konsertin alku lähestyy. Pian tyhjä katsomo täyttyy ja Lintu astelee lavalle kapellimestarin roolissa. Maijalan teatterissa on näytös, Sirvo palvelee asiakkaitaan ravintoloissaan. On tavallinen viikonpäivä. Kaupunki sykkii.
Teksti Helen Partti
Kuvat Samuli Ikäheimo