Hyppää sisältöön

Lahden 120-vuotisjuhla aiheuttaa tilapäisiä liikennejärjestelyjä Kaupungintalonpuiston alueella

Lahden 120-vuotissyntymäpäivää juhlistetaan perjantaina 31.10. Kaupungintalonpuistossa. Tapahtuma vaikuttaa liikennejärjestelyihin puiston alueella.

Rautatienkatu on suljettu ajoneuvoliikenteeltä väliltä Puistokatu-Harjukatu. Tiesulku on voimassa perjantaina 31.10. klo 7–23. Paikalla on liikenteenohjaajia opastamassa kulkua. 

Yleisöä pyydetään saapumaan puistojuhlaan mahdollisuuksien mukaan julkisilla kulkuneuvoilla.  

Puistojuhlissa ohjelmaa aamusta iltaan 

Kaupungintalonpuistossa järjestetään ohjelmaa 31. lokakuuta aamusta iltaan klo 10–22. Tarjolla on esityksiä, juhlapuheita, avoimia ovia ja katsauksia Lahden historiaan. Lapsille on omaa ohjelmaa, kuten laulua, leikkejä, kasvomaalausta ja teatteria. Kaupungintalon avoimia ovia vietetään klo 10–15.  

Päivän aikana kuullaan kaupunginjohtaja Niko Kyynäräisen tervehdys sekä Vuoden lahtelaisen julkistus. Paikalla on myös entisiä kaupunginjohtajia jakamassa muistojaan Lahden-vuosiltaan. 1200 ensimmäiselle on tarjolla kakkukahvit.  

Ohjelmassa on myös mittava tarjonta live-musiikkia. Heidi Pakarinen johdattaa yleisön yhteislaulun pariin Matti Hussin kanssa. Lavalla nähdään Gaudian suurkuoro, Kaarisillan muusikot sekä Duo Nana ja Jukka. Rap-artisti Brädi kajauttaa onnittelukeikan kotikaupungilleen ja ilta huipentuu Konsta Hietasen konserttiin. 

Kaupungintalo ja Kaupungintalonpuisto nähdään juhlavalaistuksessa.

Lue myös: Lahti 120 vuotta – syntymäpäivää juhlistetaan Kaupungintalonpuistossa 31.10. – Lahti 

Katso koko ohjelma

Lisätiedot

Aihealueet