Hyppää sisältöön

Lahden aluemaine on parantunut

Suomen suurimpien kaupunkien aluemainetta ja vetovoimaa on jälleen tutkittu. Lahden kaupunki on ainoa, jossa aluemaine parani sekä potentiaalisten että omien asukkaiden keskuudessa. Lahtelaisten kokemus kotikaupungistaan on edelleen parempi kuin potentiaalisten asukkaiden mielikuva.

Reputation and Trust Analyticsin Vetovoima&Pitovoima 2026 -tutkimus kertoo, että Tampere on edelleen Suomen vetovoimaisin kaupunki. Kuopio on kuitenkin jatkanut nousuaan, ja se on jo lähes saavuttanut Tampereen. Suurimman mainenousun tämänvuotisessa tutkimuksessa teki Turku. Lahti on tutkimuksessa sijalla 7.

Reputation and Trust Analyticsin Vetovoima&Pitovoima 2026 -tutkimuksessa mitattiin Suomen suurimpien kaupunkien aluemainetta ja vetovoimaa potentiaalisten asukkaiden keskuudessa, ja aluemainetta sekä pitovoimaa omien asukkaiden keskuudessa.

– Välimatka Tampereen ja Kuopion aluemaineiden välillä on pienentynyt koko ajan. Enää ei voi puhua Tampereen ylivoimasta, toteaa Reputation and Trust Analyticsin asiantuntija Susanna Saarenpää, joka esitteli luottamuksella tuloksia jo etukäteen Lahden valtuustoinfossa.

Kuopio saa tutkimuksessa erityisen korkeat arvosanat osa-alueilla yhteisö ja turvallisuus.

– Kuopion ydinkeskusta on suunniteltu jalankulun ehdoilla, mikä varmasti osaltaan vahvistaa mielikuvaa viihtyisyydestä ja turvallisuudesta. Se luo turvallisuuden tunnetta, kun kaduilla kävelee paljon ihmisiä. Joukossa koemme olomme turvalliseksi, toteaa tiedotteella Reputation and Trust Analyticsin vanhempi neuvonantaja Andrei Sergejeff.

Tämän vuoden tutkimuksen suurin nousija on Turku, joka nousi pronssisijalle. Turulla on nousua kaikilla aluemaineen osa-alueilla, eniten palveluissa ja sijainnissa.

– Sijainnin positiivisiin mielikuviin saattavat vaikuttaa Turun raitiovaunusuunnitelmat, joiden odotetaan sujuvoittavan julkista liikennettä, Saarenpää arvioi.

– On erityisen kiinnostavaa, että Turun aluemaine potentiaalisten asukkaiden keskuudessa on kasvanut, mutta kaupungin asukkaiden kokemukset kotikaupungistaan ovat pysyneet samalla tasolla. Tämä on melko poikkeavaa: useimmiten omien asukkaiden näkemykset kaupungista ovat positiivisempia kuin ulkoiset mielikuvat. Näin on esimerkiksi Lahdessa, Saarenpää sanoo.

– Lahden asukkaiden mielikuvat turvallisuudesta ja viihtyisyydestä ovat nousseet. Tämä on tosi merkittävää ja hyvä onnistuminen. Myös vetovoima potentiaalisten asukkaiden keskuudessa on kääntynyt nousuun, korostaa Saarenpää.

 

Näin tutkimus tehtiin

Vetovoima&Pitovoima 2026 -tutkimuksen tavoitteena oli selvittää suurimpien suomalaisten kaupunkien mielikuvia sekä vetovoimaa ja pitovoimaa kansalaisten keskuudessa.

Kaupunkien vetovoimaa ja pitovoimaa mittaavan tutkimuksen tiedonkeruu toteutettiin sähköisellä kyselylomakkeella 8.1.–25.1.2026.

Kaupunkeja arvioitiin Reputation and Trust Analyticsin Vetovoima&Pitovoima-tutkimusmallilla, jossa kaupungin saama aluemainepistemäärä muodostuu kuuden eri osa-alueen keskiarvona. Osa-alueet ovat taloudellinen elinvoima, yhteisö, turvallisuus, sijainti, palvelut ja kustannusrakenne. Tutkimuksessa käytettiin viisiportaista arviointiasteikkoa (1–5).

Tutkimukseen osallistui 2 702 vastaajaa. Tutkimuksen kohderyhmänä olivat 15–65-vuotiaat suomalaiset valtakunnallisesti (pois lukien Ahvenanmaa). Otos on painotettu väestöä edustavaksi sukupuolen, iän ja asuinalueen mukaan.

Koko aineiston virhemarginaali on korkeintaan noin 1,89 prosenttiyksikköä suuntaansa.

 

Lisätietoja: viestintäjohtaja Veera Hämäläinen, p. 044 482 6992