Hyppää sisältöön

Lahden kutsunnoissa panostetaan nuorten hyvinvointiin – liikuntaneuvonta ja uusi maksuton valmennus auttavat valmistautumaan palvelukseen

Nuorten hyvinvointia ja palveluskelpoisuutta edistetään syksyn kutsunnoissa Lahdessa. Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu ry:n liikunnanohjaajaopiskelijat ja Lahden kaupungin liikuntaneuvojat ovat yhdessä mukana tarjoamassa kutsuntaikäisille tietoa, mittauksia ja valmennusta. Kutsunnat järjestetään Lahden Fellmanniassa 27.–31. lokakuuta 2025.
Lukiolaisia aitajuoksemassa

Jo toista vuotta peräkkäin kutsunnoissa toteutetaan kattava kysely, jolla selvitetään nuorten liikkumistottumuksia. Kysely on osa laajempaa Päijät-Häme 2030 -ohjelmaa, jonka tavoitteena on kerätä ajankohtaista tietoa kutsuntaikäisten liikunta-aktiivisuudesta alueella.

Liikunta-alan opiskelijoiden ”Mars Kuntoon” -pisteellä kaikille kutsunnoissa oleville nuorille tarjotaan mahdollisuus Inbody-kehonkoostumusmittaukseen. Lisäksi pisteeltä saa terveyteen ja hyvinvointiin liittyvää tietoa sekä vinkkejä oman kunnon kehittämiseen.

Maksuton valmennus auttaa valmistautumaan varusmiespalvelukseen

Lahden kutsunnoissa nuorilla on lisäksi ainutlaatuinen tilaisuus ohjautua liikuntaneuvontaan sekä ensimmäistä kertaa myös opiskelijoiden ohjaamaan maksuttomaan 12 viikon Mars Kuntoon -valmennukseen. Valmennusjakson tavoitteena on antaa eväitä oman terveyden ja hyvinvoinnin kehittämiseen sekä valmistautua tulevaan palvelukseen niin henkisesti kuin fyysisesti.

Valmennus toteutetaan ryhmä- ja yksilötapaamisina. Tapaamisissa keskitytään hyvinvoinnin peruspilareihin: uneen ja palautumiseen, ravitsemukseen ja liikkumiseen. Fyysisen valmistautumisen tukena hyödynnetään Puolustusvoimien MarsMars-sovellusta.

12 viikon valmennus toimii pilottina Puolustusministeriön koordinoimaan valtakunnalliseen Suomi liikkeelle -hankkeeseen, jonka yhtenä tavoitteena on parantaa varusmiespalvelukseen astuvien nuorten fyysistä kuntoa ja henkistä valmiutta. Lahden lisäksi valmennusta pilotoidaan tänä syksynä Taipalsaaren, Ruokolahden, Paimion ja Kouvolan kutsunnoissa.

Lisätietoa:

liikuntapalveluvastaava Sanna-Maija Nurminen, Lahden kaupungin liikuntapalvelut

p. 040 7029236, sanna-maija.nurminen@lahti.fi

aluekehittäjä Keijo Kylänpää, Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu ry

p. 040 552 9233, keijo.kylanpaa@phlu.fi

Liikuntaneuvonta – Lahden kaupunki

Aihealueet