Hyppää sisältöön

Lahden seudulle yhteinen kasvuyhtiö: Ladecin ja Lahti Regionin yhdistymistä selvitetään

Elinkeinoyhtiö Ladecin ja matkailuyhtiö Lahti Regionin yhdistymistä selvitetään. Tavoitteena on, että yhtiöt muodostavat yhteisen Lahden seudun kasvuyhtiön 1.7. mennessä.

Yhteinen kasvuyhtiö yhtenäistäisi Lahden seudun elinkeino- ja matkailukehityksen kansainvälistä viestiä, vahvistaisi edunvalvontaa sekä toisi alueen vetovoimatekijät osaksi sijoittumismyyntiä. Tavoitteena on luoda Pohjois-Euroopan rohkein ja erottuvin kasvuyhtiö, joka rakentaa kunnianhimoista kasvuympäristöä investointimarkkinoinnin ja matkailun yhteisenä tekemisenä.

– Tehtävämme on nostaa seudun tunnettuutta erinomaisena sijoittumispaikkana ja vahvistaa alueen kasvua. Erinomaisesti toimivia palveluja jatketaan, ja lisäksi tavoitteena on vahvistaa invest in -toimintaa, matkailun kasvua sekä elinkeinopolitiikan edunvalvontaa. Odotusarvo on saada alueellemme lisää liiketoimintaa, lisää työpaikkoja ja lisää kansainvälisiä huippuyrityksiä, sanoo Lahden elinvoimajohtaja Elina Laavi.

Lahden kaupunki yhtiöiden suurimpana omistajana saa ehdotuksen omistajaohjauksen linjauksista kaupunginhallituksen kokoukseen 30.3. Tavoitteena on, että kaupunginhallitus antaa ohjeet jatkotoimista ja pyytää muilta osakkailta kannanottoa etenemiseen.

Maakunnan kattava puheenjohtajafoorumi näki 13.3. kokouksessaan etenemisen myönteisenä. Mikäli osakkaat tukevat etenemistä, alkaa tämän jälkeen operatiivinen yhdistymisen vaihe. Tavoitteena on, että Ladec ja Lahti Region aloittavat toiminnan uutena organisaationa viimeistään 1.7.2026.

Lisätiedot

elinvoimajohtaja Elina Laavi, Lahden kaupunki, p. 040 708 2121

hallituksen puheenjohtaja Milla Bruneau, Lahden Seudun Kehitys Ladec Oy, p. 0400 408 951

hallituksen puheenjohtaja Peter Gabrielsson, Lahden seutu – Lahti Region Oy, p. 040 821 3091