Hyppää sisältöön

Lahden väkiluku kasvanut vuoden alusta 604 asukkaalla

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan Lahden kaupungin väkiluku oli marraskuun 2025 lopussa 121 941. Kaupungin väkiluku on kasvanut vuoden alusta 604 asukkaalla ja vuoden takaisesta 534 asukkaalla. Lahden väkiluvusta vieraskielisiä oli marraskuun lopussa 13 500 eli noin 11,1 %. Vieraskielisten määrä on kasvanut vuoden alusta 925 vieraskielisellä. Lahden väkiluku on kasvanut joka kuukausi vuoden alusta maaliskuuta ja marraskuuta lukuun ottamatta. Marraskuussa väkiluku väheni 35 asukkaalla. Kuntien välisessä nettomuutossa Lahti oli suurista kaupungeista viidenneksi paras heti Helsingin, Turun, Tampereen ja Espoon jälkeen tammi-marraskuussa.

Tammi-marraskuun aikana Lahti sai tulomuuttajia muista kunnista 5 312 ja lähtömuuttoja Lahdesta muihin kuntiin oli 5 081. Tulomuuttoja Lahteen muista kunnista oli 231 enemmän kuin lähtömuuttoja, joka on selvästi enemmän kuin aiempina vuosina, viimeksi vuonna 2018 on ollut parempi tilanne kuin nyt.

Tammi-marraskuussa 2025 Lahti on saanut eniten muuttovoittoa Orimattilasta (+76), Lappeenrannasta (+69), Kouvolasta (+65), Heinolasta (+45), Mikkelistä (+36) ja Joensuusta (+30). Vastaavasti muuttotappiota Lahti on kärsinyt eniten Helsinkiin (-211), Tampereelle (-135), Vantaalle (-82) sekä Espooseen (-77).

Tarkasteltaessa muuttoliikettä pääasiallisen toiminnan mukaan Lahti sai muuttovoittoa vuoden 2025 tammikuussa-elokuussa eläkeläisistä (+99), opiskelijoista ja koululaisista (+55), ja työttömistä (+46). Ikäryhmittäin tarkasteltuna Lahti sai vuoden 2025 tammi-elokuussa eniten muuttovoittoa 0-17-vuotiaista (+132), 65-74-vuotiaista (+69), 45-54-vuotiaista (+66) ja 55-64-vuotiaista (+66) ja kärsinyt eniten muuttotappiota 18-24-vuotiaista (-111).

Ulkomailta muutti Lahteen tammi-marraskuussa 1 083 henkeä ja Lahdesta muutti ulkomaille 179 henkeä. Maahanmuuttoja oli 459 vähemmän ja maastamuuttoja 61 vähemmän kuin edellisvuoden tammi-marraskuussa. Maahanmuuttoja oli vuoden 2025 tammi-marraskuussa 904 enemmän kuin maastamuuttoja. Maahanmuutossa on tapahtunut pientä pudotusta kahteen edelliseen vuoteen verrattuna, johtuen Ukrainan kansalaisten muuttojen vähentymisestä. Vuoden 2025 alusta 281 ukrainalaista on saanut kotikunnakseen Lahden.

Syntyvyys on tammi-marraskuussa 2025 pysynyt viime vuosien tasolla. Syntyneitä oli tammi-marraskuussa 514 vähemmän kuin kuolleita. Tammi-marraskuun aikana syntyi 763 lasta eli 8 lasta vähemmän kuin vastaavana aikana vuonna 2024. Kuolleiden määrä oli 1 277, mikä on 8 vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Väestökatsaus