Hyppää sisältöön

Lahti emännöi ringetten MM-kotikisat marraskuussa 2025

Lahti valittiin tasaisessa vertailussa kisapaikaksi siksi, että sekä kaupunki että Isku-areenan toimijat osoittivat vahvan halunsa ja korkean valmiutensa lajin huipputapahtuman järjestämiseen.

Suomessa päästään kolmen vuoden tauon jälkeen nauttimaan huippuringetestä. Espoon 2022 tuplakultajuhlan jatkona myös Suomen U21-nuoret palasivat Galgarystä 2023 kirkkaimmat mitalit mukanaan. Nyt molemmat hallitsevat sinivalkoiset maailmanmestarit kohtaavat revanssihenkiset kanadalaiset Lahden Isku-areenalla marraskuun 2025 superviikonloppuna.

Suomen pitkä voittoputki on johtanut muutoksiin harrastajamäärällisesti huomattavan ylivoimaisessa ringetten emämaassa. Isku-areenalla onkin Galgaryn 2023 kaltaisesti odotettavissa tasaisia, yllättäviä ja taidollisesti kaikkien aikojen upeimpia kamppailuja tässä maailman nopeatempoisimmassa jäälajissa.

– Espoon 2022 kotikisat olivat sekä paikallinen yleisömenestys että myös televisionkatselijoiden määrässä hyvin positiivinen yllätys. Uskomme, että Lahdessa tehdään kaikkien aikojen yleisöennätys, koska kanadalaiset tulevat panostamaan sinivalkoisen kultaputken katkaisuun enemmän kuin kahteen vuosikymmeneen. Toki olemme valmiina haasteeseen, toteaa Suomen Ringetteliiton puheenjohtaja Markku Koli.

Lahti valittiin tasaisessa vertailussa kisapaikaksi siksi, että sekä kaupunki että Isku-areenan toimijat osoittivat vahvan halunsa ja korkean valmiutensa lajin huipputapahtuman järjestämiseen.

– Lahden kaupunki on erittäin tyytyväinen valinnastaan kotikisojen emännäksi. Olemme valinneet strategiseksi tavoitteeksi järjestää arvokisoja vuosittain. Ringetten MM-kotikisojen saaminen Lahteen on hieno osoitus kaupunkimme kyvystä järjestää urheilun suurtapahtumia, sanoo Lahden kaupungin liikuntajohtaja Aleksi Nyström.

Suomen Ringetteliitto odottaa tapahtumalle ennätysyleisöä myös kotisohvilla.

ringette.fi