Hyppää sisältöön

Lahti sai harvinaisen kutsun luontoterveyden huipputapaamiseen Ranskaan

Lahti yhtenä harvoista maailman kaupungeista osallistuu presidentti Emmanuel Macronin kutsumana luontoterveyden huipputapaamiseen Ranskan Lyonissa 5.–7. huhtikuuta.

One Health World Summit -tapahtuman paikallisjohtajien tapaamisessa Lahtea edusti kaupunginhallituksen I varapuheenjohtaja Milla Bruneau. Lahti sai kutsun tilaisuuteen ympäristötyön ja luontoterveyden vahvana edistäjänä.

– Keskustelimme siitä, miten kaupungit voivat olla mukana ratkaisemassa ilmastonmuutoksen, luontokadon ja kansanterveyden suuria haasteita. Haluamme jatkossakin tehdä tiivistä yhteistyötä edelläkävijäkaupunkien kanssa, Bruneau kertoo.

Kaupunginhallituksen I varapuheenjohtaja Milla Bruneau (toinen oikealta) edusti Lahtea paikallisjohtajien tapaamisessa One Health World Summitissa Lyonissa Ranskassa 6. huhtikuuta.

Lyonin johdolla valmistellaan uutta aktiivisten kaupunkien verkostoa. Tavoitteena on, että Lahti jatkaa vahvaa verkostoyhteistyötä myös tulevaisuudessa.

– Lahden vahvuutena on tiivis yhteistyö kaupungin, hyvinvointialueen, korkeakoulujen, yritysten, yhteisöjen ja asukkaiden kesken. Isojen haasteiden ratkaiseminen edellyttää laajaa yhteistyötä eri tahojen välillä.

Lahdessa toteutetaan Luontoaskel terveyteen -ohjelmaa, joka edustaa One Health -ajattelutapaa. Tavoitteena on edistää samanaikaisesti ympäristön ja ihmisten hyvinvointia. Taustalla on ymmärrys siitä, että ilmastonmuutos ja luontokato kytkeytyvät ihmisten hyvinvointiin ja terveyteen. Toisaalta kaupungit ja asukkaat voivat omilla valinnoillaan vaikuttaa hyvinvointiinsa ja samalla tukea luonnon ja muiden lajien hyvinvointia.

Lue lisää aiheesta: Luontoaskel terveyteen