Hyppää sisältöön

Lahti tarjoaa taas maksuttomia salivuoroja lapsille ja nuorille

Lapsia liikuntasalissa

Lahti tarjoaa maksuttomia liikuntasalivuoroja lapsille ja nuorille 18.4.–17.5.2026. Oman salivuoron voi saada Launeella monitoimitalo Lähteestä, Kivimaalla monitoimitalo Aarteesta tai Nastolassa monitoimitalo Loistosta.

Omalla salivuorolla on mahdollista harrastaa liikuntaa esimerkiksi perheen tai kaveriporukan kanssa. Vuoron aikana käytettävissä ovat kaikki liikuntasalissa näkyvillä olevat välineet. Ehtona oman vuoron saamiselle on alaikäisten osallistuminen ja vuorosta vastuun ottava täysi-ikäinen henkilö.

Maksuttomia vuoroja on ollut saatavilla keväisin jo vuodesta 2024. Taustalla on Lahden harrastustakuu, jonka tavoitteena on tarjota mielekäs ja maksuton harrastus jokaiselle lapselle ja nuorelle.

Maksuttomat vuorot on tarkoitettu vain yksityisille kuntalaisille, ei urheiluseuroille tai maksulliseen toimintaan. Lisätiedot ja linkki Timmi-varausjärjestelmään löytyvät HarrasteLahti.fi-sivustolta hakusanalla ”vapaavuoro”.