Hyppää sisältöön

Levon entiselle pieneläinhautausmaalle ei saa haudata eläimiä

Pieneläinhautausmaan kunnossapito päättyi vuonna 2021. Silti alueella on paljon luvatonta hautaamista, mikä on kielletty.

Levon pieneläinhautausmaan kunnossapito on päättynyt vuonna 2021. Tämän jälkeen kaupunki ei ole enää perustanut pieneläinhautausmaalle uusia hautoja. Hautapaikkasopimukset ovat olleet viisivuotisia eli uusimmat sopimukset ovat voimassa vielä alkukesään 2026.

Alueella on kuitenkin runsaasti luvatonta hautaamista. Luvaton hautaaminen on ehdottomasti kielletty. Kaupunki selvittää parhaillaan, onko kaupungissa jatkossa järjestettyä pieneläinten hautaustoimintaa ja jos on, missä ja mikä taho hoitaisi aluetta.

Pieneläinhautausmaalle on viety kyltit, joissa muistutetaan, että alueelle ei perusteta uusia hautoja. Lue lisää eläinten hautaamisesta kaupungin verkkosivuilta.

Lahden eläinlääkärivastaanoton kautta on mahdollista järjestää kuolleen lemmikkieläimen yhteis- tai yksilötuhkaus erillistä, kulloisenkin hinnaston mukaista korvausta vastaan. Lahden kaupungin eläinlääkärin vastaanotto: Juhonkatu 1, 15700 Lahti, puh. 044 416 2749, (puhelinaika ja ajanvaraus arkisin klo 8–9).