Perustelujen mukaan Antti Sepponen kuvaa tavallista epätavallisesti. Arkisen alta pilkottaa jokin outo ja näkymätön, jonka tunnistamme. Epäkonventionaalisilla rajauksillaan ja raa’alla valonkäytöllään hän nostaa esiin arkisen alta näkymättömän: ihmisen hiljaisuuden ja yksinäisyyden. Sepposen kuvat nyrjäyttävät. Ne saavat meidät näkemään tarkemmin kanssaihmiset ja näyttämöt, joissa yritämme selviytyä. Sepposen kuvissa on rumuutta ja rosoa, mutta iso annos myös huumoria ja rakkautta.
Kolmatta kertaa jaettava palkinto myönnetään lupaavalle, alle 36-vuotiaalle dokumentaariselle valokuvaajalle, jolla on suuresti innostunut, ”entusiastinen” ote valokuvaukseen. Nuori sankari -palkinnon saaja valittiin yhteistyössä Valokuvataiteilijoiden liiton kanssa. Palkintosumma on 5000 euroa. Edelliset palkinnon saajat ovat Joel Karppanen ja Veera Konsti.
Lahden kaupunki tekee yhteistyötä Antti Sepposen taidenäyttelyssä Valokuvagalleria Hippolytessä Helsingissä 28.11.-21.12.2025. Näyttelyyn on vapaa pääsy.
– Haluamme Lahden 120 juhlavuonna tuoda esiin taidetta monin eri tavoin. Lahdessa on aina ollut elävä kaupunkikulttuuri, joka on muuallakin tunnistettu ja tunnustettu omaleimaiseksi. Toivomme, että taidenäyttelyä tulevat katsomaan nykyiset, tulevat ja entiset lahtelaiset, sanoo kaupunginjohtaja Niko Kyynäräinen.
Sen lisäksi että Lahti on Suomen johtava ympäristökaupunki, tunnettu urheilukaupunki ja kasvava yliopistokaupunki, Lahti on myös monipuolinen kulttuurikaupunki.
Antti Sepponen kertoo olevansa kiitollinen tunnustuksesta, etenkin koska se tulee oman alan sisältä.
– Äärimmäisen suuri kiitos myös Lahden kaupungille, joka on lähtenyt ennakkoluulottomasti mukaan yhteistyöhön näyttelyn tiimoilta. Oman kotikaupungin tuki on henkilökohtaisesti todella iso asia.
– Alun perin oma tekeminen on lähtenyt puhtaasta intohimosta valokuvaan, mutta on ollut liikuttavaa huomata, kuinka paljon iloa kuvat tuovat myös muille ihmisille ympärilläni – varsinkin näinä maailman aikoina, Antti Sepponen kertoo.
Jouko Lehtolan Säätiö on perustettu vuonna 2011. Säätiön tarkoituksena on tukea dokumentaariseen valokuvaukseen suuntautuneita nuoria tekijöitä, sekä ylläpitää ja vaalia säätiön perustajan taiteellisen tuotannon tuntemusta ja levitystä. Säätiö järjestää näyttelyitä ja osallistuu näyttelyiden toteutukseen sekä tuottaa julkaisuja.
Lisätietoja
Lahden kaupunginjohtaja Niko Kyynäräinen, p. 050 559 0538
Valokuvaaja Antti Sepponen, p. 044 052 3800, antti@anttisepponen.com
www.anttisepponen.com
instagram.com/senttiapponen